"Anna minun hoitaa keskustelu. Minä opin aikoinani, ollessani Tukholman 'konttorissa', täkäläisen murteen aika hyvin", selitti Koskela.
Rehevällä, katkonaisella ruotsilla hän kertoi maitokuskille heidän olevan vähän liikeasioissa täällä ja tiedustavan jotakin ravintolaa. Mitään epäluuloa ei miehessä herännyt ja kernaasti hän antoi pyydetyn tiedon. Tuolla noin, vajaan kilometrin päässä. Suuri talo maantien varrella.
Entistä reippaammalla vauhdilla painautuivat seikkailijamme matkaan ja löysivät pitemmittä kyselyittä neuvotun, pienen siistin majatalon. Tilasivat syötävää ja juotavaa, Koskela puhui kaupoista isännän kanssa, tuskastuttavan kauan ja turhaan Kivisen mielestä, jota huoneen lämpö vastustamattomasti raukaisi. Viimein alkoi Koskelakin haukotella, ja toverukset vetäytyivät makaamaan, ensin tiedusteltuaan, milloin ja mitä kautta oli mahdollisuus päästä Tukholmaan.
Tultuaan huoneeseen Koskela kysyi ensi työkseen Kiviseltä, oliko tällä savukekoteloa.
"Mitäs sillä?" kysyi Kivinen.
"Minä jo pelästyin, kun ehätit tarjoamaan isännälle tupakkaa suomalaisesta laatikostasi, mutta tämä ei toki sitä huomannut, kun ehdin väliin koteloni kanssa. Pikkuseikat ovat tärkeitä, ja näyttelemisen pitää olla perinpohjaista."
Kivinen ei vastannut mitään, ja hetken kuluttua matkaili kaksi vastavallankumouksellista höyhensaarilla.
4.
Sananlaskulla toisinaan on ihmeellinen vaikutus, mutta Kivinen huomaa, että kaksi kettua ajaa samaa jänistä.
"Tuntuu aivan siltä kuin menisi matematiikan tenttiin", tuumi Kivinen, kun ystävykset illan hämärissä, onnellisesti selvittyään Tukholmaan, riensivät melkein autioita sivukatuja pitkin.