"Mutta tenteistäkin selvittiin pienillä juksuilla ja pienillä tiedoilla, ja nyt koetamme uudestaan. Rohkeasti vain. Meitä ei osaa epäillä kukaan, ja merkit luulen osaavani. Osoite oli mainitsemassani paketissa selvään ilmoitettu ja merkeistä oli mainittu, että 'tavalliset'. Ja ne 'tavalliset' luulen osaavani. Bolsheviikit ovat äärimmäisen varovaisia. He eivät ilmoita lopullisia osoitteita, vaan ne tiedetään vasta paikalla. Siellä kahvilassa ne kai tietävät 'tohtorinkin' osoitteen, mutta ennenkuin me saamme sen tietää, täytyy meidän käydä läpi pieni kiirastuli. No, yritetään. Jos hullusti käy, niin onhan meillä browningit, ja ampua me osaamme. Mutta kun pitää kielen suorana suussaan, niin menee vaikka leijonan kitaan."
Koskela, joka tunsi hyvin kaupungin, kulki tietoisesti eteenpäin, pysytellen enimmäkseen sivukaduilla, sillä ystävykset olivat edelleenkin merimatkaisissa pukimissaan. Noin puolen tunnin kuluttua Koskela pysähtyi muutaman kadun kulmaan, sytyttäen savukkeen. Parin kolmenkymmenen metrin päässä lankesi hämärälle kadulle valojuova kahvilan ikkunasta, ja raolla olevasta ovesta virtasi valkoista höyryä.
"Tuossa se on. Siis, vielä kerran: menemme reilusti ja vilkuilematta sisään. Toivon, että jokin pöytä on vapaana. Ellei, niin anna minun toimia. Tilaamme jotakin ja koetamme antaa merkit. Lopusta koetamme selviytyä järkemme mukaan. Eteenpäin mars!"
"Perässä tullaan!" Kivinen murahti, ja päättävästi astuivat ystävykset sisään kahvilan ovesta.
Aluksi eivät he tahtoneet mitään eroittaa, sillä kirkas valaistus teki kadun hämärään tottuneet silmät sokeiksi, mutta muutaman hetken kuluttua he saattoivat huomata olevansa tavallisessa, tupakansavuisessa ja huolimattomassa kolmannen luokan kahvilassa. Huoneita oli kaksi, niissä yhteensä noin parikymmentä pöytää. Yleisöä oli kahvila puolillaan. Toisessa huoneessa oli myymäläpöytä, jonka takana lihavahko nainen hoiti kassaa ja pari lyhythameista ja avokaulaista neitosta piti huolta tarjoilusta. Kahvila teki epäsiisteydestään huolimatta kirkkaassa valaistuksessa verrattain vaarattoman vaikutuksen.
Koskela pysähtyi kylmäverisesti ovelle ja loi silmäyksen vieraitten yli, tarkastellen samalla sopivaa pöytää. Vapaa pöytä olikin mukavassa nurkkauksessa lähellä ovea. — Ainakin karkuun päästään, — mietti Koskela mielessään, istuutuen pöydän ääreen, Kivisen noudattaessa esimerkkiä, kun he ensin olivat heittäneet lakkinsa naulakolle, mutta päällystakit jättäneet avattuina ylleen.
Koskela istahti rennosti takakenoon ja tarjosi toverilleen savukkeen, jättäen laatikon, juuri ostamansa ruotsalaisen, pöydälle. Muuan neitosista astui heidän luokseen ja Koskela tilasi kahvia. Kahvilan muihin vieraisiin ei ystävysten saapuminen ollut näköjään tehnyt mitään vaikutusta. Koskela tarkasteli yleisöä, mutta ei huomannut mitään erikoisempaa. Tavallista kolmannen luokan kahvilayleisöä.
Saatuaan kahvia ryhtyivät ystävykset sitä kaikessa rauhassa hörppimään. Gramofooni narisi ja puhisi jotakin, joka ennen oli ollut kai marseljeesi, mutta ylettömästä käyttämisestä muuttunut joksikin käsittämättömäksi epäsointujen kokoelmaksi.
"Kas siinä kuvaavaa", kuiskasi Kivinen. "Marseljeesi gramofoonilla on marseljeesin irvikuva, samoin kuin bolshevistinen 'vallankumous' on kurja ryssäläinen mukaelma Ranskan suuren vallankumouksen hetkistä." Koskela hymähti, alkaen ajatuksissaan piirrellä savukelaatikon kanteen jotakin, hörppien kahvia ja tupakoiden. Kivinen tupakoi ja tarkasteli yleisöä. Kuin huomaamatta napautti Koskela muutamia kertoja sormillaan pöydänlaitaan. Lihava kassanhoitajatar muuttui heti tarkkaavaiseksi ja kun Koskela kutsui neitosta luokseen, riensi kassanhoitajatar pöydän luo. Koskela siirsi savukelaatikon nurkalle ja pyysi sangen välinpitämättömällä äänellä virvoitusvettä. Nainen ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota tilaukseen, mutta katseli sensijaan savukelaatikkoa, jonka kanteen Koskela sangen tyylittömästi oli tekstannut sananlaskun: "Pyri eteenpäin, menestys varma."
Kivinen koetti näyttää välinpitämättömältä, vaikka jännitys kohosikin.