"No?"
"Niin, nähkääs, hän ei aloittanut sitä Intiasta käsin. Virhe, suuri taktillinen ja strateeginen virhe!"
Seuraavana päivänä matkusti neljä eurooppalais-intialaisiin asuihin puettua valkeaa miestä kuumissa rautatievaunuissa länttä ja pohjoista kohti. — "Tuntuu kuin lähestyttäisiin jo kotimaata!" virkkoi Kivinen.
14.
Kivinen on tyytyväinen maailman pyöreyteen.
Himalajan vuorijono piirtyi mahtavana kohti korkeutta ja huipuilla kimalteli ikuinen lumi lukemattomissa selittämättömissä värivivahduksissa, ilta-auringon valaessa punervaa hehkuaan.
Ylhäällä, pienessä vuoristolaaksossa, joka päättyi äkkijyrkkään, monituhatjalkaiseen kuiluun, näkyi liikettä matalan, savesta ja kivistä kyhätyn rakennuksen luona, joka oli sijoitettu kuin pääskysen pesä aivan jyrkänteen reunalle. Talon vierellä oli vaatimaton puutarha, muutamia alativiheriöitseviä puita, pensaita sekä heleävärisiä vuoristokukkia, ja puutarhan takana levisi tunturiniitty tasaisena, samettisena mattona, jonka keskitse juoksi kirkasvetinen, nopea puro, syöksyen pohjattomaan alhoon, kohisten ja kimallellen vesipisarakristalleissa. Ja jylhänä, vastakohtaisena taustana tälle idyllisen sievälle rauhalliselle maisemalle kohosivat pystysuorat vuorenseinämät, ruskeina, harmaina ja mustina.
"Seis, hei! No seis! Jeeveli, nyt se pääsi irti!" — Huudot kajahtelivat omituisen voimakkaina ja sointuvina, kallioseinien kaiun niitä vahvistaessa ja monistaessa. Kivinen hääräsi hikihatussa muutaman pienen, oikukkaan muulivekaran kanssa, joka osoitti itsepäisyyttään ja hiukan tavatonta liikunnonhaluaan, antamatta kytkeä itseään paaluun. Sanomalehtimies, englantilaismallisessa vuoristopuvussa, huuteli ja tempoili, kiukun ja naurun välimailla, toisten tarkatessa urheilijamaisella jännityksellä kamppailun lopputulosta. Viimein Kivinen älysi, mitä oli tehtävä. Hän alkoi kuljettaa eläintä toiseen suuntaan, tämän tietenkin vastustaessa, ja niin joutui muuli aivan huomaamattaan kohtalokkaan paalun luo, johon Kivinen nopeasti, vahingoniloisesti irvistäen, sen kytki pitemmittä puheitta.
"Aasi!" huokasi Kivinen sydämestään, laskeutuen nurmikolle ja sytyttäen savukkeen. — "Oikea aasi! Tyhmä ja itsepäinen! Koko matkan vikurteli ja pani vastaan; nyt. kun tahdottiin se kytkeä kiinni, se tietenkin tahtoi juosta. Mutta eihän se muuten aasi olisikaan!"
Seurue nauroi tälle syvämietteiselle totuudelle. Seikkailijamme olivat matkalla Venäjälle. Erottuaan rautatiestä, he olivat varustautuneet vuoristomatkalle, ostaneet itselleen muuliaasit, varustukset, ja palkanneet muutaman ylämaalaisen palvelijaksi ja oppaaksi. Salatakseen retkensä tarkoituksen he esiintyivät tutkimusmatkailijoina, jonka osan näyttelemiseksi he olivat varanneet itselleen myöskin tarpeelliset viralliset paperit. Heillä oli niin muodoin nelinkertaiset passit, ensin omat tavalliset, sitten bolsheviikkien paperit, sitten salaiset englantilaiset valtuuspaperit ja lopuksi julkiset "tutkimusmatkailuluvat", joten senkaltaisesta tavarasta ei ainakaan ollut puutetta.