24.
Herra Nosowkin lupautuu suurimmalla mielihyvällä avustamaan vastavallankumouksellisia, tietämättä kuitenkaan missä ja miten.
Miss Mary kiirehti askeleitaan. Pelko ja tuskallinen epätietoisuus kalvoi mieltä. Mitä olikaan tapahtunut kotona ja mistä syystä hänen isänsä oli vangittu? Oliko kaikki johtunut sattumasta vai aavistaisivatko bolsheviikit jotakin heidän suhteestaan neljään vastavallankumoukselliseen matkailijaan?
Kun Mary saapui seikkailijoiden asuntoon, olivat nämä jo ehtineet lähteä kongressiin. Mary ei tiennyt, mitä tehdä, mutta päätti kuitenkin odottaa. Hänellä ei ollut minne mennä, ja Koskela oli joka tapauksessa luvannut tulla kotiin.
Tuhannet kysymykset nousivat mieleen. Onnistuisiko Koskelan saada jotakin selville? Miten kävisi, ellei isää vapautettaisi? Minne hän itse joutuisi? Vilauksena nousi tämäkin kysymys hänen mieleensä. Siitä hän ei paljoakaan välittänyt, mutta isä? Jäätävä kauhu valtasi hänet autioissa, kolkoissa huoneissa, kun hän muisti kuulemansa ja näkemänsä bolsheviikkien vankiloista, heidän "tuomioistuimistaan" ja joukkoteloituksistaan.
Kului tunti ja toinenkin. Mary ei uskaltanut liikahtaakaan, vaan istui nurkkaansa painautuneena. Olisi tehnyt mieli toimia jotenkin, liikkua, huutaa, rientää auttamaan isää, mutta joku näkymätön voima kahlitsi koko olennon, ja järki sanoi kaikkien yritysten ainakin toistaiseksi olevan mielettömiä.
Talvinen päivä alkoi jo hämärtää, kun viimeinkin kuului askeleita. Mary säpsähti ja hypähti seisomaan. Ovi temmattiin auki ja huoneeseen riensi Kivinen, kintereillään Hoper ja Cotter.
"Te täällä…", pääsi Kiviseltä väkisinkin. — "Missä on Koskela?"
"Hän… hän meni ottamaan selvää isästäni", kuiskasi Mary, ja jännitys laukesi kyyneleihin.
"Isästänne?"