"Niin, hänet on vangittu."
"Vangittu!" huudahtivat kaikki kolme. — "Milloin?"
"Noin pari kolme tuntia sitten. Punakaartilaiset veivät hänet. Me näimme."
Muutamin katkonaisin lausein kertoi Mary miehille aamuiset seikkailut.
Kivinen heittäytyi nojatuoliin ja sytytti savukkeen.
"Nyt ovat hetket kalliita. Nyt täytyy toimia päättävästi, mutta ennenkaikkea viisaasti ja viekkaasti. Tohtori on aloittanut toimintansa."
"Tohtori?" kysyi Mary vuorostaan.
"Niin, olemme kertoneet teille, bolsheviikkitohtori. Vangitsimme hänet Intiassa, ja olisin voinut vannoa, että hän siellä pysyy. Mutta ei ole hyvä vannoa. Hän on nyt täällä. Me näimme hänet kongressissa ja painuimme heti tänne. Tulisipa nyt vain Koskela!"
Syntyi äänettömyys. Kivinen puhalteli savurenkaitaan, Mary tuijotti eteensä tuskaisin ilmein, Cotter istui huulet yhteenpuristettuina ja Hoper käveli verkkaan edestakaisin huoneessa.
"Meidät voidaan vangita millä hetkellä hyvänsä", virkkoi Cotter miettivästi.
"Kyllä vain, mutta te unohdatte muutaman seikan: tohtori tuskin tietää meidän tunkeutuneen tänne asti. Ja toinen seikka: hän ei tiedä mitään teidän ja Hoperin olemassaolostakaan", vastasi Kivinen.