Pimeässä vaunussa syleili Mary isäänsä. Hän tahtoi kiittää myöskin Koskelaa, mutta jääkäri seisoi asemasillalla, valmiina puolustautumaan vielä viime hetkelläkin, jos niin tarvittaisiin. Mutta kaikki näytti rauhalliselta. Lunta tuprutti, punakaartilaisvartijat kävelivät puolipimeällä asemasillalla, ja muutamalla ulkonemalla näkyi peitetty konekivääri.
Neljännestunnin kuluttua juna lähti liikkeelle. Koskela palasi vaunuun, ja hitaasti puhkuen vyöryi juna kommunistisesta Moskovasta.
Ensimäisellä pysäkillä seisoi juna pitkään, odottaen sivuuttajajunaa.
Vastavallankumouksellinen seurue katsoi ikkunoista Moskovaan päin.
"Hm, viisi minuuttia sitten alkoi bolshevistinen maailmanvallankumous", lausui Kivinen ilvehtien. — "Mutta missäs meidän vastavallankumouksemme viipyy. Ahaa, hurraa!"
Kaukana näkyi tulenloimua. Pitkät savu- ja tulikielekkeet kohosivat ilmaan pimeässä talviyössä. Ilmeisestikin paloi joku suuri rakennus.
"Täsmällisyys on hyvä", jatkoi Kivinen. — "Ja kaikesta päättäen, ellei bolsheviikeilla olekaan liikaa täsmällisyyttä yleensä, heidän helvetinkoneensa ovat kuitenkin kunnollisia. 'Akateeminen kvartti' on anteeksiannettava, kun on kysymyksessä yleismaailmallinen vastavallankumous."
Mary puristi Koskelan kättä. He ymmärsivät toisensa. Ja junan ryskyen lähtiessä painumaan länteen nousivat kauniit kuvitelmat seikkailijoittemme mieleen.
28.
Kivisen avoin kirje toimitukselle Turkuun, jossa sanomalehtineekeri, olematta itserakas, uskaltaa väittää yhtä ja toista.
"New-York, 10.5.1919.