"Astukaa sisään!" kehoitti palvelija.
Ystävykset astuivat eteiseen, jonka ainoana kalustuksena oli vaatenaulakko.
"Onkohan tohtori kotona?" kysyi Koskela ja teki merkit, Kivisen noudattaessa esimerkkiä.
"Odottakaa! Keitä olette?" lausui palvelija hillityllä äänellä.
"Turku. Kaksi. D N."
"Hyvä. Odottakaa!" toisti palvelija ja poistui sivuovesta, palaten hetken kuluttua ja ilmoittaen:
"Tohtori ottaa vastaan. Riisukaa päällysvaatteenne!"
Palvelijan ohjaamina saapuivat seikkailijamme pitkän käytävän toiseen päähän, kulkivat muutaman erittäin ylellisesti kalustetun huoneen läpi ja astuivat toiseen. Palvelija poistui, neuvoen hetkisen odottamaan. Ystävykset jäivät kahden.
"Istukaamme! Älä tee liikettäkään, älä heitä uteliasta katsettakaan!" kuiskasi Koskela Kiviselle, ja matkailijat laskeutuivat vanhanaikaiselle sohvalle. Syntyi täydellinen hiljaisuus, jännittävä odotus.
Huone oli, vastakohtana edelliselle, sangen yksinkertaisesti kalustettu: kirjoituspöytä, muutamia tuoleja, sohva, kaappi ja pari suurta kirjahyllyä. Kaikki näytti hyvin järjestetyltä, rauhalliselta tiedemiehen asunnolta, ja viihtyisyyttä loivat utumaiset ikkunaverhot ja muutamat vihreät huonekasvit.