"Tässä on 300 kappaletta. Lähtekäämme!"
Taas kuljettiin pilkkopimeää käytävää pitkin, mutta kun porttikäytävästä alkoi näkyä heikkoa kajastusta, oli Kivinen kompastuvinaan ja pudotti paketin sekä hansikkaansa. Hieman karkeasti kiroten sytytti hän äkkiä tulitikun ja vilkaisi ympärilleen. Tikku sammui heti ilmanvedosta, mutta Kivinen oli nähnyt tarpeeksi. Tukholmalainen katsoi pitkään, mutta kun Kivinen nosti paketin maasta, ei hän virkkanut mitään. Puhumatta sanaakaan astuivat miehet jälleen odottavaan autoon, joka peräydyttyään ensin takaperin kadulle lähti vinhaa vauhtia kiitämään pimeään yöhön.
Erottuaan tukholmalaisesta komisariosta Kivinen lähti painumaan hotelliin, mutta ehdittyään melkein sen portille, kuuli hän takaa auton suhinaa. Hiljaa ja pehmeästi liukui auto hänen luokseen ja pysähtyi kappaleen matkan päässä hänen edessään. Mies hyppäsi siitä ja riensi häntä vastaan. Tulija oli Olle.
"Tiedätkö, missä paino sijaitsee?" kysyi ruotsalainen kiihkeänä.
"Missä?"
"—katu 85!"
"Siis —."
"Samassa talossa kuin punaisten 'hotelli'."
"Tämä on mainio veto! Muuten, lähtekäämme sinne heti. Me voimme pysäyttää kirjapainon toiminnan."
"Miten?"