"Ei mutta, sinäkö…?" Ovi avautui kiireesti, ja aukkoon ilmestyi puolipukeissa oleva, leveästi hymyilevä pyylevä herrasmies.
"Sinä täällä?" huudahti Vaaranheimo hämmästyneenä.
"Kuten näet. Mutta pyytäisin että kutsuisit minut sisään, sillä asiani ei ole sitä laatua, että voisin sen selittää tässä rappukäytävässä", lausui Koskela ja nauroi tuttavansa hämmennykselle.
"No jo toki! Käy sisään ja ole kuin kotonasi!"
Ystävät puristivat toistensa kättä pitkään ja sydämellisesti. Koskela johdettiin työhuoneeseen, jossa pehmeät nojatuolit ja sohvat sekä hillityt värit kertoivat isännän mukavuuttarakastavasta luonteesta, joka ei millään tavoin vastannut romanttisen komeaa nimeä. Petter pistäytyi makuuhuoneessa ja heitti kaikessa kiireessä muutamia vaatekappaleita ylleen.
"Milloin tulit Suomesta?" kysyi Vaaranheimo.
"Muutamia päiviä sitten."
"Millä asioilla liikut?"
"No enpä voi oikein sanoa."
"Hm. Sinä tunnut olevan yhtä salaperäinen kuin ennen komennusten aikana. Minne aiot?"