"Sivukaduille!" käski tohtori viimein, ja kuljettaja ohjasi auton syrjään. Tungosta ja liikettä oli täälläkin, mutta ei niin paljon, ja kuljettaja lisäsi vauhtia tuntuvasti, kiihdyttäen sen viimein yli laillisen sallitun määränkin. Tohtori heittelehti edestakaisin pehmeillä istuimilla, kun auto kääntyi kadunkulmissa. Saavuttuaan päämääräänsä hyppäsi tohtori nopeasti autosta, maksoi kuljettajalle runsaasti ja kiirehti eteenpäin, kääntyen seuraavassa kadunkulmassa toiselle kadulle ja kadoten ensimäiseen rappukäytävään. Kiireesti hän nousi ylimpään kerrokseen ja avasi oven omalla avaimellaan. Hän astui pimeään eteiseen ja sulki oven jälkeensä.
Sytytettyään sähköt tohtori riensi eteisen nurkassa olevan puhelimen ääreen ja soitti.
"Missä?… Jaha… onko tuomari Hall tavattavissa? Tekö? Puhuu tohtori Ralphston. Tulkaa heti tänne minun luokseni. Heti, hetipaikalla! Onko selvä?"
Vasta nyt tohtori riisui vaatteet yltään, sammutti valon eteisestä ja astui huoneeseen, josta ovi johti toiseen. Huone oli kalustettu tavalliseksi työhuoneeksi. Kaikesta näkyi, että siinä oli asuttu. Tohtori heittäytyi väsyneenä nojatuoliin, sytytti sikaarin ja vaipui syviin mietteisiin, joita vähän väliä keskeyttivät hermostumuksen puuskat.
Noin puolen tunnin kuluttua ovikello soi, ja tohtori riensi aukaisemaan. Tulija oli pienenpuoleinen, nukkavieruun palttooseen ja ahtaisiin housuihin puettu herrasmies, joka teki täysin rappeutuneen vaikutuksen.
"Mikä on hätänä, tohtori?" kysyi mies ensimäisiksi sanoikseen, heittäen palttoonsa naulaan.
"Apulaiseni pidätettiin passintarkastuksessa. Heidät täytyy saada vapautetuiksi!" Tohtori puhui kiivaasti ja hermostuneesti.
Hra Hall teki hämmästyneen eleen.
"Pidätetyt! Kuinka se on mahdollista? Oliko heillä paperit?"
"Luonnollisesti, ja juuri se seikka tekee pidätyksen omituiseksi.
Oletteko täällä jotenkin joutuneet epäillyiksi?"