"Olkaa niin hyvä, sitä olen minä tässä muuten odotellutkin", sanoi englantilainen ja istuutui.
Kivinen selitti heidän asemansa ja tarkoituksensa. Englantilainen kuunteli hievahtamatta, jännittyneenä, mutta Kivisen lopettaessa ei hän enää malttanut olla huudahtamatta:
"Weil, well, very well! Tästä tulee hauska juttu! Istukaamme ja tarinoikaamme!" Salapoliisi painoi soittokelloa. Ovi aukeni ja sisään astui toinen saattajakonstaapeli, joka vähän ällistyi, nähdessään vangitsemansa bolsheviikit istumassa täydessä rauhassa tarinoiden ja tupakoiden.
"Tuokaa meille, olkaa hyvä, vähän juotavaa! Teetä ja leivoksia!" virkkoi englantilainen.
"Kuinka monelle?" Poliisi oli vähän ymmällä.
"Kolmelle", naurahti hra Cotter. "Oh, ei tarvitse olla huolissaan, nämä herrat ovat täysin vaarattomia."
Ystävykset jäivät keskustelemaan hra Cotterin kanssa.
* * * * *
Tohtori oli vaivoin pidättynyt huudahtamasta, kun hän huomasi molempain auttajainsa vangitsemisen. Vain monivuotisen seikkailijaelämän aikana saavutettu tottumus pelasti hänet. Selvittyään passitarkastuksesta, hyppäsi hän vuokra-autoon, antaen kuljettajalle muutaman Cityssä sijaitsevan talon osoitteen. Auto liukui hiljalleen pitkin katuja, joita ajoneuvot täyttivät tungokseen saakka. Katkeamattomana, liikkuvana, kiemurtelevana ja meluavana jonona luikertelivat autot, ajurivaunut, kuormarattaat ja raitiotievaunut eteenpäin tiheässä, paksussa sumussa, ja voimakkaimmatkin huudot ja vihellykset kuoleutuivat tuohon raskaaseen aineeseen.
Tohtori puri huuliaan kärsimättömyydestä ja hermostumisesta. "Nopeammin, nopeammin!" huudahteli hän kuljettajalle, vaikka näkikin, että vauhdin lisääminen oli tälle mahdotonta.