"Nyt olisi aika meidänkin 'pommin' räjähtää", virkkoi Kivinen hiljaa.
"Se räjähtääkin tuossa tuokiossa", vastasi Koskela ja viittasi ovelle, josta muuan mies juuri astui sisään. Kukaan ei häntä huomannut, ennenkuin hän oli melkein korokkeen luona. Vasta silloin huone mykistyi ja Länkisääri-Smith huudahti rajattoman hämmästyneenä:
"Puheenjohtaja! Te täällä?"
"Niin, minä olen täällä!" Puheenjohtajan jyrisevä ääni katkaisi hetken hiljaisuuden. "Minä olen täällä ja uskon, että se hämmästyttää teitä. Toverit! Tuo mies tuossa on petturi! Minut vangittiin tänä aamuna. Olin aivan ymmällä. En tiennyt mitään syytä. Kuulustelussa minua syytettiin maankavaltajaksi, vallankumoukselliseksi ja bolsheviikiksi. En osannut vastata mitään. Kielsin vain. Silloin minulle näytettiin ilmiantokirjelmä. Ja tiedättekö, kuka sen oli allekirjoittanut? Sen oli allekirjoittanut tämä herra. Minä käsitin, miksi. Hän on itse bolsheviikki, joka koettaa syöstä meidät turmioon, ja minut, joka vähäiseltä osaltani olen koettanut vastustaa mielettömiä suunnitelmia, minut hän tahtoi raivata tieltään, ja vangitsemisellani kiihoittaa teidät harkitsemattomiin tekoihin. Mutta yritys ei ole onnistunut. Minä olen täällä ja vaadin nyt: Valitkaa! Joko hän tai minä, joko petturi tai rehellinen työläinen? Ajakaa ulos minut tai hänet!"
"Ulos Smith! Ulos, ulos!" Joukon äänessä oli suunnatonta vihaa, ja Länkisääri-Smith hävisi silmänräpäyksessä lavalta, juoksi ovelle, mutta silloin astui siitä sisään kolme poliisia.
"Seis! Lain nimessä: kuka on täällä mies, jonka liikanimenä on
Länkisääri-Smith?"
Smith vietiin ulos lainvartijain tukevissa käsissä.
17.
Punainen hämähäkinverkko hajoitetaan, mutta Kivinen joutuu äkkinäiselle matkalle.
Lakonuhka leijaili ilmassa ja teki Lontoon sakean sumun entistä sakeammaksi ja synkemmäksi. Ei sodanuhkakaan vaikuta niin masentavasti, synnytä niin kaameaa ja turvatonta tunnelmaa kuin lakon odotus suurkaupungissa, jossa koko elämä riippuu muutamien koneitten ja niiden käyttäjäin keskeytymättömästä toiminnasta. Niin mahtavalta, niin voittamattomalta ja järkkymättömältä kuin monimiljoonainen, kuhiseva ja kihisevä maailmankaupunki suunnattomine kivierämaineen, kuohuvine liikeväylineen, huolettomine huvituksineen saattaakin tuntua, on se turvaton ja suojaton muutamia satoja tai tuhansia ammattimiehiä vastaan, oikeammin muutamia häikäilemättömiä johtajia vastaan, jotka keskeyttävät siltä valon ja voiman saannin, Nykyaikainen tekniikka, joka on täydelleen tai melkein täydelleen tehnyt ihmisen luonnon ehdottomaksi herraksi, on tehnyt hänet samalla orjakseen. Hän ei voi enää hallita luomaansa koneistoa. Kun "pyörät seisovat", silloin on maailmankaupunki avuton leikkikappale lakkolaisten käsissä. Liikeyhteyden pysähtyminen riistää siltä elintarpeet, sähkön ja kaasun puute tekee sen sokeaksi suurimmaksi osaksi vuorokautta, luo tunnissa miljoonia työttömiä ja keskeyttää yhteyden laitakaupunkien ja ympäristöjen kanssa, joissa suurin osa sen työväestöä asuu, kymmenien kilometrien päässä työpaikoiltaan. Lakko merkitsee näissä olosuhteissa aivan samaa kuin anarkia, vähemmistöjoukkojen hillitön diktatuuri, joka päivässä tai parissa muuttaa äsken vielä kukoistavan, elämänhaluisen ja järjestyneen yhteiskunnan yön pimeydessä raivoisasti taistelevaksi oliojoukoksi. Ja voitti kumpi hyvänsä, on yhteiskunnan hienorakenteiseen elimistöön isketty useimmassa tapauksessa parantumaton haava, jonka seurauksista saavat kaikki, eivätkä suinkaan vähimmin lakon alottajat, kärsiä.