Cotterin huoneeseen katettiin englantilainen aamiaispöytä, ja miehet kävivät innolla ja antaumuksella sen kimppuun.
"Onko laiva nopeakulkuinen?" kysyi Koskela.
"Se tekee kahdeksankolmatta solmuväliä tunnissa."
"Kyllä sitten tohtori jälkeen jää!"
Lopetettuaan ateriansa miehet pukeutuivat ja laskeutuivat poliisilaitoksen pihalle. Siellä odotti heitä katettu auto. He nousivat siihen, ja se painui aamupimeille kaduille.
Päästyään ulos varsinaisesta kaupungista, jossa varhaisesta aamuhetkestä huolimatta oli melkoinen liike, peninkulmien laajuiseen esikaupunkivyöhykkeeseen ja viertotielle, lisäsi auto vauhtia ja lensi nuolena kovaa ja sileää tietä pitkin, sivuuttaen hämärän peitossa olevat talot, tehtaat ja varastorakennukset, kulkien yli rautatielinjojen ja kanavien.
Tuuli kävi mereltä, ja sumu hälveni. Miehet ahmivat sisäänsä raikasta ilmaa, auton kiitäen liukuessa halki tummien peltojen ja lakastuneitten niittyjen.
Noin puolentoista tunnin kuluttua saapui auto pieneen rantakaupunkiin ja ohjasi kulkunsa satamaan.
"Perillä!" huudahti Cotter; ja auto pysähtyi. Miehet hyppäsivät alas ja lähtivät kulkemaan rantaa kohti, auton kääntyessä paluumatkalle.
Koskela ja Cotter astuivat pitkin kivilaituria. Muutamien vesiportaitten luona odotti moottorivene, ja ulompana satamassa oli ankkuroituina pari purjelaivaa sekä kolme matalaa sotalaivaa.