Cotter tarkasti moottorivenettä, ja huomattuaan sen keulassa numeron 348 hyppäsi hän kevyesti siihen ja koputti kajuutan ovelle. Sotalaivaston matruusi, unisena ja väsyneenä, astui ulos. Cotter virkkoi hänelle pari sanaa ja matruusi irroitti ääneti veneen laiturista, väänsi moottorin käyntiin ja vene suhahti ulapalle. Muutaman minuutin kuluttua oli moottori solakan ja pitkän torpeedolaivan kupeella. Nuoraportaat viskattiin alas, ja seikkailijamme kiipesivät rivakasti kannelle.
"Hehheh, nyt on siis preussilainen jääkäri englantilaisessa sotalaivassa!" huudahti Koskela hilpeästi.
Tunnin kuluttua halkoi torpeedovene Englannin kanaalin vihreitä vesiä, seikkailijoittemme heittelehtien nukkuessa alhaalla kajuutassa, koneitten yksitoikkoisessa jyskeessä.
19.
Keskellä Atlanttia alkaa Cotterille ja Koskelalle selvitä bolsheviikkitohtorin matkan päämäärä ja tarkoitus.
Nousten ja vaipuen, heittelehtien ja vaappuen liukui torpeedovene Atlantin pitkillä mainingeilla, jotka loistivat tuhansin värein ilta-auringon säteissä. Teräksenharmaat aallot nuolivat laivan sivuja, nousivat kannelle ja huuhtoivat sen keulasta perään, niin ett laiva toisinaan näytti melkein aaltoihin vajonneelta! Mutta keveästi ja liukkaasti, vaivattomasti kuin kala, jota sen sukkularunko muistutti, kohosi laiva jälleen laineitten harjalle, vettä valuvana, kimallellen joka kohdassaan, märkien kylkien loistaessa häikäisevinä peileinä.
Ulappa aukeni silmien eteen äänettömänä, rajattomana laineitten ja maininkien valtakuntana, kuohuvana, kohisevana. Vaimeneva, mutta silti voimakas tuuli kävi lounaasta, viheltäen ja humisten laivan radiolennättimen mastossa ja langoissa.
Ylhäällä komentosillalla seisoivat Cotter, Koskela ja torpeedolaivan päällikkö, nuorehko, voimakaspiirteinen ja ahavoittunut meriupseeri. Vesi pärskyi heidänkin kasvoilleen ja aina väliin hypähti joku lainekin kastellen heidän jalkojaan. Miehet seisoivat hajasäärin ja Cotter samoinkuin Koskelakin pitelivät tarkkaan ja lujasti kiinni rintanojasta, sillä laivan vaappuminen oli vielä varsin voimakasta.
Myrsky oli raivonnut jo pari päivää ja seikkailijoittemme matka oli viivästynyt, sillä kulkunopeudestaan huolimatta oli torpeedovene, kevyenä ja heikkona, jonkun verran ajautunut pois suunnaltaan. Mitään suurempaa häiriötä ei myrsky kylläkään ollut tuottanut, mutta nukkuminen oli keinumisen takia käynyt melkein mahdottomaksi, ja matkailijoittemme oli täytynyt tyytyä olemaan kajuutassa, toisin sanoen alituisesti kieriskelemässä hiukan ummehtuneessa ilmassa, sillä kannelle ei ollut menemistä. Syömisestä ei ollut paljon puhetta.
Nyt olivat matkailijat ensimäistä kertaa kannella. Alhaalla oli ensin syöty kunnollinen illallinen ja senjälkeen oli noustu ylös hengittämään raitista ilmaa ja polttamaan muutamia sikaareja.