"On, kas tässä!" Hoper näytti valokuvan, jota Koskela oli edellisenä päivänä katsellut.
"Onko se hän?" Koskela huudahti vastoin tahtoaan.
"Ahaa, jääkäriveri taitaa vetää!" pisti Kivinen. — "Onko sinulla mitään Venäjän-retkeä vastaan?"
Koskela ei vastannut mitään, mutta hänen silmänsä loistivat.
2.
Vastavallankumoukselliset päättävät hankkia bolsheviikkitohtorille sivistävää seuraa pitkällä junamatkalla.
Auto hypähti liikkeelle Hoperin ohjatessa. Käännyttyään leveälle puistokadulle lisäsi Hoper vauhtia. Ilmavirta vinkui ja suhisi korvissa.
Matkailijat olivat pukeutuneet lämpimiin turkkeihin ja karvalakkeihin ja näyttivät aaveilta silmälasiensa takaa. Kivinen istui Cotterin vieressä takana, vajonneena pehmeille nahkaistuimille, Koskela Hoperin vieressä edessä.
Vaikka ameriikkalainen ohjasikin autoaan mestarillisesti tiheäliikenteisillä kaduilla, alkoi ajo hermostuttaa etenkin suomalaisia, jotka eivät olleet tottuneet ajamaan tällaisessa tungoksessa ja tällaisella vauhdilla. Eikä vauhtia sitäpaitsi voinut lisätä korkeimmaksi mahdolliseksi, ellei tahtonut välttämättömästi törmätä jonkun kanssa yhteen ja vikuuttaa autoa.
Koskela puri huuliaan kärsimättömyydestä, mutta täytyi tyytyä. Mahdoton oli mahdotonta, ja ilmankin oli vauhti yli sallitun määrän. Poliisit näyttivät tehneen pari kertaa merkintöjään.