"Niin Minnako? Hän on Malmborgissa."
Seurue istui vielä jonkun aikaa ravintolassa, kunnes kello löi puoli yksitoista. Kivinen nousi ja pyysi laskua. Ilma oli kaunis ja kirkas, tyyni ja lämmin. Ihanteellinen ilmailuilma! ajatteli hän itsekseen.
"Kuulkaas, herra Minck! Tänään on siellä kylpylässä suuret juhlat, vai kuinka?"
"Niin, ne alkoivat jo kello kymmenen."
"Hyvin järjestetty, neiti Riger! Kaikki ovat juhlilla, poliisit myös, ja salakuljettajilla on tilaisuus toimia."
Hän maksoi, ja seurue nousi taas autoon. Neiti Riger asettui muitta mutkitta ohjaajan paikalle.
"Antakaa minun ajaa! Minä pidän ajamisesta. Jos pelkäätte, niin saa herra Minck käydä viereeni! En tunne aivan hyvin tätä mallia, mutta luulen selviytyväni. Kai te minua hiukan opetattekin?" lisäsi hän veitikkamaisesti ja katsahti Jorreen.
Jorre asettui hänen viereensä, mutisten jotakin, että kyllä näin ehkä sittenkin on paras, ja Kivisen oli tyytyminen, tahtoi tai ei, olkapäitään kohottaen heittäytymään pehmeälle, mutta yksinäiselle takaistuimelle. Auto lähti liikkeelle neiti Rigerin pikku käsien ohjaamana. Jorre Minck osoittautui tehtäväänsä innostuneeksi ja kaunopuheiseksi opettajaksi ja neiti Riger ainakin yhtä tarkkaavaiseksi oppilaaksi.
Ajettuaan tunnin verran he saapuivat lähelle Kuststadin asemaa. Neiti Riger ohjasi muutaman syrjätien varrelle ja pysähdytti auton. Miehet hyppäsivät maahan.
"Kas niin, minä jään tähän! Käännän auton!" Neiti Riger pani koneen uudelleen käyntiin ja käänsi auton syrjätielle. "Meidän on parempi ajaa tätä pitkin", hän selitti.