Hänen odotettuaan noin neljännestunnin kuului surinaa, joka kävi yhä voimakkaammaksi. Ilmeisestikin oli lentokone lähestymässä. Kivinen laskeutui alas, tarkasti aseensa ja jäi odottamaan metsätielle antavan ikkunan luo.
Surina taukosi äkkiä. Sanomalehtimies ymmärsi, että moottori oli pysähdytetty ja kone laskeutunut liukulentoon. Metsä esti näkemästä. Kivinen jännitti kuuloaan, ja muutaman minuutin kuluttua surisi taas. Lentokone oli kohoamassa. Surina kävi voimakkaammaksi, heikkeni vähitellen ja kuoleutui kokonaan. Lentokone oli poistunut.
Noin kymmenen minuutin kuluttua kuului metsätieltä hiljaista ratinaa, ja jotakin vilahti puitten välissä. Kivinen kyyristyi ikkunan suojaan. Popov lähestyi taluttaen moottoripyörää. Sen taakse oli kiinnitetty nahkainen laukku. Sanomalehtimies tarkkasi jännittyneesti salakuljettajan liikehtimistä. Popov vei moottoripyörän vajaan, ja heti hänen kadottuaan ilmestyi Jorre näkyville. Nuori sanomalehtimies hyppäsi notkeasti ja äänettömästi aidan yli, juoksi pihan poikki ja kätkeytyi portaitten vierellä oleviin pensaisiin.
Popov tuli vajasta kädessään laukku. Hän oli puettu samoihin vaatteisiin kuin Kahl edellisellä kerralla, vieläpä hän oli kiinnittänyt leukaansa tukevan ruskean tekoparran. Hän silmäsi ympäristöä, kuunteli hetkisen ja nousi sitten portaille, avaten oven ja astuen sisään.
Kivinen oli hiipinyt ikkunan vierestä ovelle, ja kuullessaan Popovin astuneen eteiseen tempasi hän äkkiä oven auki, ojensi revolverinsa ja komensi kädet ylös. Tällöin hypähti Jorrekin piilostaan, ja salakuljettaja huomasi olevansa kahden tulen välissä. Hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi pelästyksestä, samalla kun punaiset pilkut poskilla todistivat sitä ääretöntä raivoa, jota hän tunsi joutuessaan kiinni viimeisellä hetkellä. Verkkaan hän kuitenkin totteli käskyä.
Kivinen antoi päällänsä merkin Jorrelle, joka lähestyi vankia hiljaa takaapäin ja ennenkuin tämä ehti aavistakaan sieppasi häneltä nahkaisen laukun. Popov huudahti, mutta Kivisen revolverin näkeminen rauhoitti.
"Käykää sisään, herra Popov!" virkkoi Kivinen ja johdatti vangin siihen huoneeseen, jossa hän oli ollut yöllä neiti Rigerin kanssa. Sanomalehtimies istuutui ikkunan ääreen, Jorre asetti tuolinsa oven eteen, ja vajotessaan nojatuoliin huomasi salakuljettaja olevansa kahden hänelle täysin tuntemattoman miehen vallassa. Paon mahdollisuudet olivat pienet, jos niitä oli ollenkaan, ja tärkein, nahkainen laukku, lepäsi Jorren polvilla.
"Kas niin, herra Popov, meidän onnistui siis vihdoinkin saada pikku kohtaus teidän kanssanne. Eilen illalla se oli jo peräti vähällä, mutta te suvaitsitte hypätä ikkunasta ja loikkia pitkin kattoja kuin kissat maaliskuussa. Meillä olisi hiukan puhuttavaa teille, tehtävä muuan ehdotus."
"Keitä te olette!" huudahti Popov.
"Meidän osuutemme tässä jutussa on niin pieni, ettemme katso maksavan vaivaa sekoittaa vaatimattomia nimiämme siihen. Me tiedämme, kuka te olette, ja se riittää meille."