"Sain", virkkoi neitonen ja muuttui samalla vakavaksi.
"Niin, me pusertelimme herra Popovilta tietoja ja papereita puolisen tuntia, ennenkuin tutkimme laukun sisällyksen ja huomasimme laukun kivipussiksi. Jätimme silloin Popovin omiin oloihinsa ja hyppäsimme moottoripyörälle. Kohtauspaikka oli tyhjä. Jatkoimme matkaamme, ja nyt olemme täällä. Paperit ovat tässä" — ja kohteliaasti kumartaen ojensi Kivinen muutaman paperin neiti Rigerille. "Olette nyt luultavasti tyytyväinen. Paperit ovat tässä ja jalokivet huostassanne."
Neiti Rigerin ilme näytti rukoilevalta, mutta samalla hän tarkasti sanomalehtimiestä.
"Minä sain kyllä jalokivet, mutta ne varastettiin minulta rajalla", sanoi hän hitaasti. Ainoakaan väre ei antanut sanomalehtimiestä ilmi. Hän puhkesi aivan luonnolliseen hämmästyksen huudahdukseen.
"Varastetut! Mitä nyt teette? Ja prinssi saapuu huomenna!"
"Mistä te tiedätte prinssin saapumisesta, te noita?"
"Luin sanomalehdestä uutisen. Mutta se on nyt toistaiseksi sivuseikka.
Kertokaahan, miten varkaus tapahtui?"
"Ihmeellisintä koko asiassa on, etten sitä tiedä. En laskenut laukkua hetkeksikään näkyvistäni, mutta kun viime yönä lähdin ennakolta tehdyn sopimuksen mukaan muutaman jalokivikauppiaan luo rajakauppalassa, huomasin laukun avattuani sen sisältävän pieniä kiviä. Malmborgissa olin kuitenkin todennut sen sisältävän jalokiviä."
Sanomalehtimies kuunteli näennäisesti hyvin tarkkaavaisena, mutta sisäisesti hän oli hyvillään, että kepponen oli niin täydelleen onnistunut.
"Ettekö siis edes tiedä, missä varkaus on tapahtunut?" kysyi hän hetken kuluttua.