"Ne paperit, jotka annoin hänelle myöhemmin, eivät todistaneet mitään.
Mutta aikaisemmin olin antanut hänelle yhden, ja se olisi riittänyt."
Sanomalehtimies nauroi hiukan katkerasti.
"Te olette loistavan älykäs ja kylmä. Se tuottaa kunniaa päällenne. Ja huvittaaksenne sitten itseänne te asetitte meidät narrin osaan, vangitsemaan Popovia kivipusseineen. Ettekö luottanut minuun?"
"Luotin", sanoi neiti Riger yksinkertaisen vakuuttavasti.
"Naisellinen johdonmukaisuus on jotakin bolshevistista johdonmukaisuutta. Te luotitte minuun, kun hankin teille papereita Popovilta, mutta ette silloin, kun vastaanotitte jalokivilaukun?"
"Tässä ei ollut kysymys luottamuksesta", lausui neiti Riger nopeasti.
"Mistä sitten?" kysyi sanomalehtimies ja katsoi kaunista seikkailijatarta tutkivasti. Neiti Riger suipisti pientä suutaan ja pudisti päätänsä.
"Ei mistään!" vastasi hän, katsomatta Kiviseen. He olivat molemmat ääneti. Ylhäällä suhisi tuuli, maininkien kohina kantautui yhtämittaisena pauhuna, ja lahden toinen rantama hämärtyi näkymättömiin.
"Tiedättekö, neiti Riger, että olen koko ajan jatkuvasti menetellyt virheellisesti teitä kohtaan", aloitti sanomalehtimies.
"Kuinka niin?"