"Se nähdään, mutta sanon vain, että toinen suudelma on paljon vaikeampi saada kuin ensimmäinen."
Kalliosaari oli jo aivan lähellä, ja mielenkiintoinen keskustelu keskeytyi. Purret laskivat rantaan, ja seurueet nousivat maihin. Meri huokui tummana, hämärä kävi tiheämmäksi, mutta rantakalliolla, sytytettyjen nuotioitten ääressä, jatkui välitön nuorekas elämänilo kesäisenä yönä.
Kun Kivinen aamupuolella yötä marssi viileässä raikkaassa ilmassa valtatien reunaa pitkin kotia, ohi nukkuvien huviloitten ja kastehelmissä kimaltelevien puutarhojen ja nurmikkojen, puisteli hän päätänsä, puolittain pahoitellen, puolittain tyytyväisenä. Hän oli rakastunut, auttamattomasti rakastunut. Hetken hän oli luullut saaneensa vastarakkauttakin, ja sitä hän luuli vieläkin, mutta… Siinä oli "mutta", ja se oli suuri.
Niin, neiti Riger oli vastustajatar. Viehättävä vastustajatar, mutta vaarallinen. Ja hänen hiukan väsynyt päänsä koetti ratkaista pulmaa: jos hän voittaa ja saa neiti Rigerin salakuljetuksesta syytettynä telkien taa, mitä hän tekee voitollaan? Ja ellei hän voita, niin ei kai hänellä ole myöskään mitään mahdollisuutta?
Ja mistä neiti Riger tiesi, että hän epäili? Ja miten neiti Riger oli uskaltanut tunnustaa? Hm, vastustajatar oli antautunut ensimmäiseen otteluun, ja, hänen täytyi se myöntää, voittanut sen yllättävän loistavasti. Hänen korttinsa olivat nyt sekaisin, ja mikä pahinta, hänen sydämensä laita oli vielä huonommin.
Ollelle ei mitään! ajatteli Kivinen avatessaan huvilansa portin.
5.
Seikkailijat huomaavat, että langat alkavat juosta yhteen.
Kivinen ja Olle istuivat aamupäivällä kasinon verannalla kahvia juomassa. Päivä oli yhtä kuuma kuin eilenkin, meri oli tyyni, ja vain laajat mainingit kohisivat valkoiselle rantahietikolle, hyrskyten ja vaahdoten. Kivinen tunsi itsensä uinnin jälkeen virkeäksi ja reippaaksi, ja kylmä itsehillintä, jonka hän oli ollut menettämäisillään edellisenä yönä, oli palannut kirkkaan päivän ja auringon keralla. Olle, purevasanainen, mutta hyväntahtoinen vanha sanomalehtimies, pakinoitsija, salapoliisi ja orpolasten huoltoyhdistyksen puheenjohtaja, tarkasteli hiukan ivallisesti ystäväänsä, jonka vieläkin harhailevat silmäykset ja hajamieliset vastaukset eivät jääneet häneltä huomaamatta. Kivinen ei ollut puhunut mitään keskustelustansa neiti Rigerin kanssa eikä hänellä vielä aamulla ollut mitään aikomusta tehdä sitä vastaisuudessakaan, mutta ajateltuaan vähän tarkemmin päätti hän uskoa ainakin oleellisimmat kohdat taatulle ystävälleen. Ainoastaan arkaluontoisimmat yksityiskohdat päätti hän sivuuttaa vaieten.
"Hm, herra tuntuu elävän yhä vielä purjehdusretken lumoissa", aloitti
Olle. "Ryhdytäänkö yleensä johonkin, ja mihin?"