Kivinen hyppäsi ylös.
"… ja sinne kuuluu myöskin muuan Karl Riger, itävaltalainen upseeri."
"Riger?" Kivinen huudahti tahtomattaan. Olle katseli tyytyväisenä suomalaista virkaveljeään.
"Juttu alkaa luistaa. Pari muutakin pikku huomiota tein: 'taidekauppa', jossa kävimme, rekisteröitiin viikko senjälkeen kun yhtiö. Ja toiseksi: yhtiöllä on laiva 'Arthur', mutta koko yhtiön olemassaolon aikana se ei laivakirjojen mukaan ole käynyt muuatta lähisatamaa pitemmällä."
Kivinen mietti. Ollen paljastukset olivat suuriarvoisia, ja nähtävästi he olivat tekemisissä suurpiirteisen, tavallaan laillistetun salakuljetusjärjestön kanssa. Kuuluiko neiti Riger siihen? Vai oliko hän turvautunut sen apuun? Siinä oli kysymys, johon täytyi saada vastaus. Hän ei saisi rauhaa ennemmin. Oli selvä, että neiti Riger olisi voinut, jos olisi tahtonut, helpoittaa tätä tutkimustyötä, mutta näinkin oltiin hyvällä alulla.
"Ei ollut hauskaa selailla maistraatissa pölyisiä kirjoja", selitti Olle, "mutta ainahan työ palkitaan. Satamakonttorissakin onnistui yli odotusten. Nyt on meillä aineistoa tarpeeksi vaikka vangituttaa koko seurue, mutta sen aina ehdimme tehdä. Me voimme tutustua tällaiseen liiketoimintaan tarkemminkin ja yllättää herrat itse teossa. Jumaliste, siitä saadaan jymyuutinen!"
Ollen silmät sulkeutuivat, ja hän näki mielessään paljastuspäivän lehden, yli sivun kulkevine otsikkoineen, kuvineen ja selostuksineen, ja sanomalehtisydän paisui ammattiylpeydestä. Kivistä kannusti sama toivo, mutta vielä enemmän toinen: neiti Rigerin kirkkaat silmät.
"Nyt voimme hiukan levätä", sanoi Olle ja vetäytyi sohvalle.
"Iltapuolella lähden persoonallisesti tutustumaan 'osakeyhtiöön'."
Olle otti käteensä sanomalehden ja ryhtyi sitä perusteellisesti tutkimaan. Uutishankkijana ja salapoliisina hän oli tottunut lukemaan lehden tarkkaan, ja siihen hänellä ei aamulla ollut aikaa. Ilmoitussivut tutkittiin yhtä huolellisesti kuin tekstisivutkin.
"No se sattui", huudahti hän äkkiä ja säntäsi pystyyn. "Jeeveli, ihan meitä onni suosimalla suosii!"