Miehet istuutuivat, sikaarit sytytettyään, pohtimaan asiaa. Tilaisuus oli niin oivallinen, ettei sitä sopinut jättää käyttämättä. Oli selvää, että salakuljettajat hautoivat uusia suunnitelmia, jakoivat ehkä osinkoja; ja joka tapauksessa saisi sellaisessa kokouksessa korvaamattoman arvokkaita tietoja. Ja jos niin kävisi, voisi koko seurueen silloin sen koolla ollessa vangituttaa.
Parin tunnin keskustelun jälkeen hyväksyttiin viimein toimintasuunnitelma, joka kyllä oli rohkea ja sattumaan luottava, mutta jota parempaa ei myöskään voitu keksiä. Olle päätti luopua käynnistään yhtiön konttorissa, sillä asiain näin ollen se saattoi vain vaikeuttaa aietta. Ellei tämä onnistuisi, voisi turvautua siihen käyntiin viimeisenä keinona.
Iltapuolella Olle lähti ulos. Hän palasi pian, järjestettyään "Terra"-hotellin hovimestarin kanssa asian käytännöllisen puolen. Ollen oli kyllä täytynyt turvautua salapoliisimerkkiinsä, mutta sitten olikin kaikki luistanut hyvin, ja kun hän antoi hovimestarille muutamia salaisia tietoja ja tuntuvan kiitollisuudenosoituksen, tiesi hän voivansa näytellä aikomansa kappaleen aivan huoletta hotellin palvelusväestä, jos siitä mitään kappaletta tulisikaan.
Kotona Olle naamioi itsensä aivan perusteellisesti, alusvaatteita ja taskuesineitä myöten, vanhaksi merikapteeniksi. Ihon hän maalasi, värjäsi hiukan tukkaansa, kampasi sen taakse, kiinnitti ylähuuleen pienet viikset, ja puettuaan ylleen vastaavan asun hän ei vain näyttänyt, vaan hän oli vanha merikapteeni ahavoituneine kasvoineen, sileäksi ajeltuine leukoineen, harmahtavine hiuksineen, huojuvine käynteineen, piippunysä suussa, kaulaliina leveässä solmussa ja nenänpää kuin alati loistava majakka, joka kertoi selvemmin ja varmemmin kuin mitkään sanat, mitä satamia kohti kapteeni aikoinaan oli lasketellut. Mukaansa hän otti pienen vanhan kapsäkin, ja hiertyneeseen lompakkoonsa hän pisti muutamia hankkimiaan papereita, jotka osoittivat, että hän oli kapteeni Abraham Johansson, kotoisin Malmöstä. Kapsäkkiin hän asetti kaikenlaisia matkatavaroita ja pullon konjakkia.
"All right! Antaa mennä, mutta parasta lienee sentään kulkea reivatuin purjein, sillä jos siellä myrsky puhkeaa, tulee siitä hirmu, ja silloin nähdään vieläkö kapteeni Aaprahammi Johanssonin pikipöksyt kestävät tässä maamyrskyssä yhtä halkeamattomina kuin Kapin edustalla", deklamoi Olle, onnistuneesti jäljitellen "maallaseilaavan" kapteenin pursuavaa sanatulvaa.
"Sinä kelpaat!" arvosteli Kivinen. "Kai me lähdemme nyt."
"Niin, mutta erikseen! Muutoin voi herätä epäluuloja! Sinä tiedät tehtäväsi: jos huoneesta 28 kuuluu melua tai huutoa, niin hälytä, sillä silloin on kapteeni Johansson totisesti tiukassa paikassa. Ellei, istu rauhassa, kunnes sinua tullaan hakemaan."
Olle painui ovesta mahtavasti huojutellen kookasta runkoaan. Puolen tunnin kuluttua Kivinenkin istuutui autoon ja ajoi "Terraan."
"Huone n:o 27!" virkkoi hän ojentaen vastaanrientäneelle ovenvartijalle matkalaukkunsa. Sanomalehtimies nousi leveitä rappusia toiseen kerrokseen. Ovenvartija asetti matkalaukun nurkkaan.
Ovenvartijan poistuttua Kivinen heti ryhtyi viheltämään jotenkin kuuluvasti. Sitten hän soitti tarjoilijaa ja pyysi kahvia. Sen tultua hän sulki oven, kuunteli hiukan, avasi sitten matkalaukkunsa ja otti esille pienikokoisen mauserin. Hän tarkasti sen panostuksen ja asetti sitten aseen pöydälle. Maistoi kahvia, sytytti savukkeen ja jäi istumaan. Täytyi vain odottaa. Hän ojentautui sohvalle seinän viereen ja jäi kuuntelemaan.