Kukaan ei vastannut, ja seurue jäi nojaamaan laivan parrasta vastaan, tupakoimaan ja syljeskelemään. Sanomalehtimiehet eivät uskaltaneet edes kuiskailla, sillä kaikki oli ympärillä hiljaa, satama rasvatyyni, ja vain höyry pihisi heikosti.
"Ka, tuolta se viimeinkin tulee!" vilkastui laivamies ja osotti hämärään peittyneelle laiturille. Muutaman hetken kuluttua tulikin näkyviin kiirehtivä mies, joka jo kaukaa huusi, että laiva oli irroitettava. Alhaalta nousi kannelle vielä neljä miestä, tulija, joka osottautui Kahliksi, astui laivaan ja tervehti lyhyesti kapteenia. Kiinnitysköydet irroitettiin, perämies kiirehti ruorirattaan luo, potkuri myllersi vedenpinnan, ja "Arthur" liukui ulos satamasta salakuljettajineen ja kansimatkustajineen.
"Tästä tulee hauska laivamatka", kuiskasi Kivinen Ollelle ja sytytti savukkeen, sillä piipusta tupruava savu esti ilmitulon.
"Arthur" sivuutti satamassa ankkuroidut höyry- ja purjelaivat, liukui salmeen ja lisäsi vauhtia, sukeltautuen Tukholman saaristoon. Alkoi tuntua jo tuulikin, ensin hiljaisena ja leppoisena, mutta sikäli kun lähestyttiin merta, tuli vihaisempia puuskauksia, meri alkoi väreillä ja hiukan lainehtia, ja ylhäällä katoksella kyyköttävät sanomalehtimiehet olivat peräti tyytyväisiä, kun olivat pukeneet ylleen tukevat villapaidat. Aamuilma oli märkää ja kosteaa.
10.
Salakuljettajat joutuvat aavistamattaan kokemaan Robinsonin elämää.
Laivamiehet olivat kadonneet kajuuttaan, kahta lukuunottamatta, jotka olivat vahdissa, ja perämiestä, joka liikkumattomana seisoi kojussaan rattaansa luona. Kahlkin oli hävinnyt näkyvistä. Hän oli luultavastikin keskustelemassa kapteenin kanssa tämän hytissä. Sanomalehtimiehet olisivat antaneet paljonkin, jos olisivat saaneet olla kuulemassa keskustelua, mutta se oli mahdotonta, ja he olivat toistaiseksi sangen tyytyväisiä siellä yläilmoissaankin. Kivinen laskeutui selälleen ja katseli taivasta ja ajelehtivia pilviä ja Olle muutteli varovaisesti tämän tästä asentoaan, ruumiin väsyessä pakollisesta ja epämukavasta liikkumattomuudesta.
Kivinen koetti arvailla "Arthurin" matkaa. Mistä aiottiin tavaraa salakuljettaa? Tapaisiko "Arthur" jonkun ulkolaisen laivan ja tapahtuisiko lastaus avoimella merellä? Se tuskin oli todennäköistä, sillä jos oli jonkunlainenkaan aallokko, ei "Arthur" selviytyisi, ja joka tapauksessa vaatisi hiukankin suuremman määrän lastaus huomattavan ajan. Vai olisiko salakuljettajilla jossakin varasto, johon tavarat ulkomailta tuotiin ja josta sitten "Arthur" kävi ne hakemassa? Tämä otaksuma tuntui paljon todennäköisemmältä.
Kone puuskutti tasaisesti, laiva keinui, ja sanomalehtimiehet väkisinkin torkkuivat, vaikka kylmä värisyttikin jäseniä. "Arthur" erkani saaristosta, aava välkkyvä Itämeri avautui idässä, laiva kääntyi etelään. Aurinko nousi taivaanrannalla suoraan merestä ja kultasi veden ja laivan.
Neljän paikkeilla "Arthur" kääntyi hiukan länteen. Kauempana häämöitti muuan saari ja sen takana tasainen rantaviiva. "Arthurin" kokka kääntyi saarta kohden. Sanomalehtimiehet oikoilivat jäseniään katoksella, toivoen auringon nousevan korkeammalle lämmittämään yökylmän jälkeen. Noin puolen tunnin kuluttua oli saari, pieni, kallioinen ja kaikesta päättäen asumaton, suoraan heidän edessään, ja viiden paikkeilla laski "Arthur" suoraan rantaan, kallion kylkeen, köydet kiinnitettiin pariin tukevaan kantoon ja laivamiehet nousivat maihin, heidän joukossaan Kahl ja kapteeni. Sanomalehtimiehet vetäytyivät varovaisesti veneitten suojaan, siksi kunnes koko arvoisa seurakunta oli kadonnut saarelle ja "Arthur" jäi yksin rantaan salaisine kansimatkustajineen.