"Tulkoon mitä tulee, mutta tämä on liian sopiva tilaisuus! Ajattele otsaketta lehdessä: Kirjeenvaihtajamme siepannut salakuljettajain laivan ja jättänyt heidät saarelle, josta Robinsonit löydettiin."
"Toimeen siis", virkkoi Kivinen ja hyppäsi kannelle, juosten maihin.
"Minkälainen työnjako?"
"Sinä hoidat peräsintä ja minä konetta."
Olle sukelsi konehuoneeseen ja Kivinen irroitti kiinnitysköydet, sieppasi puosha'an ja työnsi "Arthurin" irti kalliosta, hypäten sitten laivaan. Tilanne oli hyvinkin kriitillinen, sillä saattoivathan salakuljettajat tai ainakin joku heistä palata millä hetkellä tahansa. Kivinen veti esiin mauserinsa ja asetti sen viereensä. Olle kuului heittelevän puita pesään, ja äkkiä kävi laivassa nytkäys, potkuri hurahti pyörimään ja vesi alkoi porista perässä. Kivinen tarttui peräsinrattaaseen, käänsi sen, ja "Arthur" liukui hiljalleen, perä edellä, irti saaresta. Hurja poikamainen ilo valtasi Kivisen, eikä hän malttanut olla hihkaisematta. Koneen jyskytys kävi voimakkaammaksi.
"Eteenpäin! Täysi höyry!" huusi Kivinen torveen, ja "Arthur" pysähtyi vapisten ja alkoi sitten kyntää eteenpäin. Kun he olivat noin sadan, puolentoistasadan metrin päässä, ei Kivinen voinut pidättää itseään, vaan tarttui höyrypillin nuoraan ja vetäisi kolme kertaa. Kimeä, vihlova vihellys ilmaisi salakuljettajille saaressa, että heidän laivansa oli lähtenyt omille retkilleen. Kivinen ohjasi suoraan saaresta poispäin. Hän jätti pariksi minuutiksi peräsinrattaan valloilleen ja juoksi perään kiikari kädessään. Aivan oikein, saaren rannalla näkyi joukko miehiä, ja pari pientä savupilveä ilmaisi, että salakuljettajat purkivat kiukkunsa hyödyttömään ammuskeluun. Kivinen naurahti ja palasi paikoilleen. Kone kävi tasaisesti ja varmasti, ja puolen tunnin kuluttua ilmestyi Ollekin kannelle, nokisena ja likaisena, kädet öljyssä ja piippu hampaissa.
"Minne me oikein ohjaamme?" kysyi Kivinen kerrottuaan ystävälleen näkemänsä.
"Odotas, niin katsotaan", virkkoi Olle ja syventyi tarkastamaan karttaa. "Tuonne noin. Tunnen väylän koko hyvin. Se on helppo ja vaaraton ja hyvin merkitty. Poijujen välistä vain. Kai sinä pohjois- ja eteläpoijut tunnet?"
"Kyllä vain, herra kapteeni", vastasi Kivinen tunnin vanhana merimiehenä.
"Arthur" kynti Itämerta uusien isäntien ohjaamana, ja entiset kiroilivat hyljättyinä Robinsoneina autiolla saarella.
Kun "Arthur" aamupäivällä, varovasti sivuutettuaan merkkipoijut ja salakarit hitaasti ja kömpelösti laski pienen saaren laituriin, kokoontui koko saaren mies- ja naispuolinen väki katsomaan harvinaista tulokasta, ja esivaltaa edustava poliisikonstaapeli siirteli levottomasti jalkojaan ja hypisteli viiksiään, kun laivaväeksi osoittautui vain kaksi enemmän kuin epäilyttävän näköistä, likaista ja ryysyistä rantajätkää, joista toinen oli hoitanut konetta ja toinen ohjannut peräsintä. Konstaapeli ei tiennyt mitä tehdä, puuttuako asiaan vai ei, mutta uteliaisuus ja virkavelvollisuus saivat voiton, ja kun Olle ja Kivinen selviytyivät laiturille, astui konstaapeli vastaan ja tiedusti heiltä, mitä varten he olivat tulleet.