"Olemme ja emme ole", vastasi Olle hilpeästi. "Söimme muutaman mukaamme ottamamme voileivän ja ryyppäsimme kylmää teetä. Siinä kaikki."
Nimismies johdatti heidät ruokasaliin, ja sanomalehtimiehet tekivät kunniaa maukkaalle aamiaiselle. Ruokailtuaan he nousivat rattaille ja kiitettyään isäntäänsä ajaa huristivat asemalle, jossa heitä katseltiin hiukan pitkään, kun he rääsyissään ajoivat nimismiehen rattailla. He ostivat kolmannen luokan lipun, sillä ei edes Ollen häikäilemättömyys riittänyt toisessa luokassa matkustamiseen.
Saavuttuaan iltapäivällä Tukholmaan he menivät heti ensiksi Ollen asuntoon ja pukeutuivat inhimilliseen asuun. Syötyään ja lepäiltyään käväisivät he toimituksessa. Siellä ei ollut mitään ihmeellistä kuultavaa.
Kotona heitä odotti sähkösanoma.
"Wienistä!" huudahti Olle ja mursi sinetin. Molemmat ahmivat sen mielenkiinnolla. Se kuului näin:
"Olle Nordgren, Tukholma. Elise Riger on kamarineuvoksen tytär.
Veli Karl Riger, Saksan alamainen, sotilasilmailija. Elise ollut
jonkun aikaa näyttelijättärenä, oleskellut Ruotsissa kaksi vuotta.
Perhe ollut suhteissa… prinssiin."
"Hänkö se onkin tämän jutun takana", virkkoi Kivinen.
"Arvoitus on ratkeamaisillaan. Lentäjä on tietenkin Karl Riger, neidin veli."
Miehet ryhtyivät pohtimaan tilannetta. Oli tullut jo hämärä.
Äkkiä kuului ovikellon soitto. Olle kiiruhti avaamaan.