"Vaan sittenpä siitä tuleekin mies. Siinä pojassa on totisesti muutakin kuin keikaria. Minusta hän oli suurenmoinen eilisiltana", sanoi Partio, ja toiset myönsivät, että niin heistäkin. Sitten ei puhuttu mitään, vain henkeä pidellen odotettiin, mitä opettajahuoneesta ilmestyisi.
Hyvän neljännestunnin kuluttua avautui ovi. Rehtori tuli käsi Seikun olalla. Pojan silmissä oli kirkas kostea kiilto ja otsa niin kumman valkea.
"Seikku on rehellisesti kertonut kaiken." — Rehtori pyyhki silmälasejaan syvästi liikutettuna. Hän katseli heitä kutakin vuoroonsa kauan ja hänen katseensa selkeni niin ihmeen kirkkaaksi ja syväksi, niinkuin ihmisen, joka mielestään on nähnyt sen, mitä parasta ja kauneinta elämässä on etsinyt nähdäksensä.
"Te olette kelpo poikia kaikki", sanoi hän sitten. — "Teistä voi isänmaa vielä saada kunniaa." — Hän laski uudelleen kätensä Seikun olalle ja sanoi heille kaikille: "Pitäkää te vain lujasti yhtä hyvässä edelleenkin. — Kaikki jää meidän salaisuudeksemme. Ei opettajienkaan tarvitse tästä tietää. Muuten — mitä aiotte tehdä niille rahoille?"
"Asia on jo järjestetty", toimitti Poke miehekkäänä. — "Rahat palautettiin sinne, mistä ne olivat lähtöisinkin."
"Oikein. Selitettiinkö asia samalla?"
"Kyllä selitin ja loppuun vielä panin, että jos olette suomalainen, niin pitäisi kunniantuntonne kieltää teitä houkuttelemasta nuorempia ja kokemattomia veljiänne moiseen saastaiseen peliin."
Rehtori nyökkäsi hyväksyen. Hän oli väkevästi liikutettu ja ääni värähteli, kun hän sanoi:
"Minä kiitän teitä tästä päivästä. Se on ollut minulle kaunein päivä tässä talossa. — Nyt lähtekää."
Toista kehotusta ei tarvittu. Pojat iskivät kantansa yhteen ja kumarsivat ryhdikkäästi.