Seuraavana päivänä, kun sähkökello kymmeneltä julisti: olkaa valmiit! — puurolle ja perunoille — ja luokat tyhjenivät kuin siivellä pyyhkien, jäi keskiaulaan pieni ryhmä. Toiset syöksyivät lentomarssissa ohi, alaluokkalaisilla kirjat hampaissa, että juostessakin saattoi kiskoa päällystakkia ylleen. Joku seisahtui ihmeissään:
"Mikäs miehillä? On taitanut tulla jokin kommellus" — mutta nähtyään
Partion, heti paransi: "ei sentään mitään pahempaa?"
"Ei ole mitään kommellusta, muuten vaan", hymyili tasainen Partio.
"Toverikunnan asioitako?" uteli vielä tiedonhaluinen.
"Sinnepäin", myönnytteli Partio, mutta silloin toinen jo vihelteli portaita alas.
Opettajat lähtivät hidasta käymäjalkaa samaa tietä. Sitten ilmestyi opettajahuoneen ovelle rehtori, vakaa leppeä mies ja sanoi.
"No, Seikku, tulehan sisään."
Seikku lähti kalpeana ja totisena, mutta katse selkeänä ja kasvot tiukoissa juonteissa, niinkuin sillä, joka jännittyy johonkin voimia kysyvään.
"Olkaahan te tässä, jos tarvitaan", sanoi toisille, oli nimenomaan pyytänyt, että kaikki viisi jäisivät jälkeen.
"Kyllä siltä nyt sisua kysytään", sanoi Poke päätään puistellen, kun
Seikku oli kadonnut opettajahuoneeseen.