"Se oli miehen suusta puhuttu", vahvistivat toiset. He olivat juhlallisella mielellä kuin kirkossa ja tunsivat, että jotain suurta ja kaunista oli tapahtunut.
Lyötiin kättä ja Seikku jo kääntyi lähteäkseen, mutta seisahtui uudelleen.
"Pojat, minä —" hänen oli ilmeisesti vaikea löytää sanoja — "tuntuu hullunkuriselta kiittää selkäsaunasta, mutta minun tekisi mieleni kiittää kuitenkin. En ole koskaan saanut selkääni — tässä mielessä nimittäin." — Hän rykäsi ja lisäsi sitten hiljemmin ja ääni hieman vavahdellen: "Kun ei ole ollut vanhempia, niin on sekaantunut monenlaiseen seuraan."
Se liikutti toisia, ja Arvo Partio, joka useimmiten antoi muiden puhua, vaan tärkeimmissä aina tiesi sanoa sanan ajallaan ja paikalleen, sanoi miehekkään lujasti:
"Nyt olet meidän miehiä. Luota meihin."
"Terve huomiseen, Seikku!"
"Terve."
Mutta Paunu huusi vielä jälkeen:
"Muista vain, että algebrasta oli laskettava kaikki uudet sinne 145 esimerkkiin asti."
Se oli kuin alkaneen veljeyden merkiksi. — — —