"Niin, hänellä on se hehkuva isänmaallisuutensa sisäisenä käyttövoimanaan. Sitäkö tohtori ajatteli?"
"Sitä. Katsokaas, minä olen epäillyt isänmaallisten tunteidenkin alkuperäisyyttä, pitänyt niitä vain teennäisen paisutuksen ilmauksina. Vaan kyllä niiden täytyy sittenkin olla jotain aivan oleellista ja ulotuttaa juurensa luonnonvaistoihimme, niinkuin tuossa pojassa."
"Niin, hän oli aivan suurenmoinen sillä kertaa, kun hän kieltäytyi ottamasta huumausaineita ja sanoi vain yksinkertaisesti: 'Kärsiihän moni isänmaan tähden paljon enemmän'."
"Se on eräänlaista hiljaista miehekkyyttä, syvää ja totta." — Tohtori katselee mietteissään eteensä leikkuupöydälle ja jatkaa:
"Täällä meillä se sankari tutaan. Luulisin, että joukkoinnostuksen huumassa voi heittäytyä vaaroihin ja suorittaa hetkellisiä voimannäytteitä siveellisesti heikompikin luonne — jos nyt on vastaava määrä fyysillistä voimaa. Mutta kun joutuu yksin kärsimyksineen, niin pitää olla syntyperäinen sankari voidakseen kantaa kohtalonsa niinkuin tämä poika." — Ja sitten syvän lämpimästi kuin liikutettuna:
"Sanokaamme, että hän on poikkeuksellinen ilmiö, mutta riittää, että on todellisuudessa nähnyt senkin."
VOITTOHUUTOJEN KAIKUESSA.
"Rintama liikkuu eteenpäin. Vappuna marssimme Viipuriin", tiedottaa
Poken viimeinen kirje.
Oli enää kolme päivää Vappuun. Odotus jännitti mielet lujimmilleen. Ja nyt jo osattiin arvioida ennakolta. Ennen Tampereen ja Raudun valloitusta ei tiedetty kuvitellakaan, minkä ne maksoivat. Nyt se tiedettiin, ja Viipurin tähden oli koko ajan muutenkin vapistu.
Ne varustukset, joita ryssät koko maailmansodan ajan olivat kaupungin ympärille kyhäilleet!