"Jokahan olisi —" Partio mietti. Hän oli ikäisekseen ihmeen tyyni ja harkitseva olematta siltä mikään nahjus. Hän syttyi hitaasti, mutta paloi varmasti. — "Eihän tätä oikeastaan rehtorin harmiksi ja koulun häpeäksi kannattaisi julkisesti tutkittavaksikaan päästää. Eikä Seikun — kun sitä nyt rauhallisesti miettii — tarvitse olla niin perin pilalla —."
"Eikö pilalla! Vaikka istuu ja vetelee sikaria sellaisen kätyrin seurassa. Aina sinä puolustelet ja lieventelet", kivahti Poke.
"Ole äyskimättä. Puhutaan tyynesti. — Minustakin me olemme siksi kehittyneitä, että meillä on velvollisuus valvoa toisiamme. — Olkoon menneeksi —" tuli sitten odottamattoman topakasti. — "Ketä kutsumme mukaan?"
"Eiköhän meikäläisistä Koskelo ja Seikun luokalta Iso-Jukka ja Paunu?" — Poke oli jo leppynyt. "Se syttyy ja sammuu kuin rikkitikku", sanoivat pojat hänestä yleensä.
"Selvä on. Minä haen Koskelon, hae sinä toiset. Rantapuistossa tavataan. Mutta mihinkä aikaan?"
"'Yhteishyvä' suljetaan kahdeksalta. Eikö mahtane Seikku siihen mennessä saada seurasta tarpeekseen ja kai se sieltä jo suoraan asuntoonsa tapautuu. Sanokaamme: neljännestä yli kahdeksan on oltava paikalla."
"Alahan huhkia sitten. Heipä hei."
"Heipä hei!"
Kumpikin lähti haaralleen. Kummassakin poltti loukattu, hyvitystä vaativa kunniantunto ja kummankin katse oli kuin syvempi ja vakavampi.
— — — Mutta sinä iltana käytiin rantapuistossa lyhyttä oikeutta. Siellä kierrettiin väkivalloin suoraksi vinoon kasvanut vesa ja taottiin veljellisin läimäyksin kansalaiskunnon ja miehen kunnian aakkoset erääseen vetelään miehenalkuun sekä selänpäähän että korvallisille.