Eikä siitä sen enempää kohistu. Tällaiset olivat sovinnon ehdot. Jos Seikku kunniasanallaan lupaa heittää ryssien metkut, eivät toiset hiiskahdakaan, pitävät salassa koulun maineen tähden.
"Vaan jos uudistat elkeesi" — Ison-Jukan hirveä nyrkki, vahva kuin karhun kämmen, pui pelottavan lähellä Seikun nenän alla — "niin kyllä höyryät vielä toisella tavalla."
Ja Seikku teki vilpittömän synnintunnustuksen, miten hän oli kahvilassa käydessään sattumoisin tutustunut Huhtaan. Se oli oikeastaan hienokäytöksinen mies.
"Hieno — pst — sellainen keikari", sylkäsi Poke halveksuen.
Se oli sitten eräänä iltana alkanut puhua, mitenkä hän on vaikeassa asemassa, kun ihmiset eivät ymmärrä, että hänen toimintansa tarkotus on vain suojella suomalaista yhteiskuntaa ja estää hankauksia syntymästä sen ja hallituksen välillä. Se oli puhunut todella vakavasti ja ihan kuin suruissaan ja sitten vielä sanonut, että olisi asetettava ankaraan edesvastuuseen ne yltiöpäät seikkailijat, jotka pyrkivät kietomaan kansalaisia, ihan nuoria poikiakin, saksalaisten juoniin.
"Katala heittiö —" puhisi Poke väliin.
"Älä intoile, anna toisen rauhassa selittää", tyynnytti Partio. —
"Kysyikö se sitten mitään erityistä meidän koulusta?"
"Sanoi vain, että eikös teiltäkin liene sinne joku lähtenyt, oli muka kuullut kerrottavan ja minä tietämättäni sanoin, että niin minäkin olen kuullut, että se kahdeksasluokkalainen — Anna anteeksi, Poke! Minä en todella tietänyt, mitä tein."
Mutta Poke seisoi uhkaavana syrjin karin. Asia oli liian arka hänelle.
Seikku muisti jotakin ja pisti kätensä taskuun. Kuutamossa näkyi, että hän punastui vahvasti. Veti esiin suljetun kirjekuoren ja änkytti ilmaa haukkoen välillä: