Ajatteles, jos rata on rikottu tai miinotettu! Mitäs, jos ne hyökkäävät yhtaikaa molemmilta puolilta! Niillä kuuluu iltapäivällä olleen jo kuularuiskujakin sillä suunnalla.
Ja dynamiittivaunu! Jos yksikin luoti —.
Ajatus ei uskaltaudu mihinkään johtopäätökseen.
Mutta matka sujuu onnellisesti kilometri kilometriltä, vaikka juna tuntuu ryömivän eteenpäin matkaajien mielestä ja kilometrit venyvät peninkulmiksi.
Saavutetaan jo melkein seuraava asema, kun kauhea jyrähdys tärisyttää ilmaa. Tuntuu kuin juna hypähtäisi koholle säikäyksestä ja sitten seisahtuisi siihen paikkaan.
Dynamiittivaunu — ajattelee jokainen. Mutta sehän on mieletöntä. Eihän tässä enää oltaisi, jos —
"Minä tiedän", välähtävät Poken silmät. "Meidän 'lentävät'. Ne räjäyttivät rautatiesillan."
Valtava täräys saa pienen Koikkalaisenkin hetkeksi hereille. Hän kimpoaa istualleen ja ällistelee ympärilleen silmät renkaina. Jo tuntee Poken ja sanoo sopertaen:
"Me päätettiin, että vaikka viimeiseen mieheen —" mutta kupertuu kesken uljasta lausettaan Poken syliin eikä sen koommin tikahda, ennenkuin huomisaamuna.
— — — "Ei sitä ennen tietänyt, mitä väsymys merkitsee. Nyt sen kyllä luissaan tuntee. Oh —" kuuluu joku pimeässä haukottelevan. Heillä on vielä kaiken jälisteeksi suoritettavana raskas vahti sinä yönä ja he laahaavat pakottavia jalkojaan vaivoin eteenpäin kulkiessaan ketjuun.