Nyt minä kirjoitan sinulle! lehtori sanoi päivällispöydässä että joko olet kirjoittanut ja Minä sanoin että en, mutta nyt minä kirjoitan. Nyt loppui koulu ja Isä kävi kaupungissa viime lauantaina mutta kun Minä oikein pyysin, lupasi minut tänne vielä viikoksi Vartiopalvelukseen vaikka koulu loppui. Sillä minä olen suojeluskuntalainen. Meillä oli alussa vain haulikon Rämät. "Nämä ovat ihan tyhjän panttina, sanoi toisen luokan tolvanen, että ei näillä kaataisi Varpustakaan vielä vähemmän ryssää." Eilen jo saimme Kivärit, minä sain oikean japanilaisen ja se oli melkein uusi. Ja Äiti oli kovasti itkenyt, mutta ei nyt enää itke, kun sinä jo kirjoitit sieltä Sodasta. Kirjoita pian minullekin Että onko teillä Tykkejä oikein sellaisia jyrytykkejä ja miten pitkän matkan päähän pamahdus kuuluu. Että kuuluuko niinkuin täältä sinne meille Kurenrannalle.
Menetkö sinä Tykkiväkeen? Minä menisin jos pääsisin. Ja kirjoita sekin, minkälainen on kuularuisku. Meidän luokan toivola sanoo että se on niinkuin se palokunnan suuri ruisku, jota me veivattiin silloin sairashuoneen tulipalossa, mutta että paljon suurempi vain. Vaan minä sanoin että Minä en usko, ennenkuin kysyn sinulta. Se kun hölyää toivola aina tyhjänpäitenkin. Onko sinulla sodassa hyvin kylmä siellä juoksuhaudassa? Minä kävin kerran yöllä puutarhassa koettamassa että onko hyvin kylmä. Makasin Lumikuopassa omenapuun alla. Minulla on jo siellä vallitkin ja ampumareijät Minä ja tolvanen laitoimme. Ja minusta oli hyvin kylmä.
Nyt sinä saat minun joululahjarukkaseni, ne Koirannahgaiset (Tässä Arvolle kihahti vedet silmiin! Koirannahkaiset olivat Heikin korkein ilo ja ylpeys) jotka räätäli peska ompeli, lehtori sanoo että niillä on vaikia ampua mutta minä sanoin, että leikatkoon puukolla reijän siihen oikian käden rukkaseen. Minä sanoin: kyllähän Räätäli peska sitten paikkaa kun rauha tulee vaan en minä usko että tulee. Minä ajattelen, että ensi vuonna vielä on Sota. Etkö sinäkin usko, että Toisluokkalaiset jo pääsevät sotaan, sillä minä olen kolmas järjestyksessä voimistelussakin. Minä aina ajattelen, että sinä sattuisit haavottumaan, vähän vain tietysti niinkuin sormeen eli muuhun, mistä ei tee niin kipeetä. Ja Minä menisin sitte juoksuhautaan sinun sijaiseksesi. Kaikki meidän luokan Pojat menisivät sotaan, sekin Kekki joka on minulle vain olkapäähän eikä nosta kuin kaksi kivääriä. Minä nostan viisi. Mutta ei oteta alle 18 vuoden ilman vanhempien lupaa. Eivätkä ne Lupaa. Sillä minusta ovat kaikki isot ihmiset ja Äidit aika pelkureita. Mutta se tuomarin Ensio karkasi eräänä yönä ikkunasta. Tuliko se sinne teidän juoksuhautaan? Ja tohtorin aune kysyy aina sinusta ja laittaa terveisiä. Tänäkin aamuna paratissa laittoi. (Arvo punettuu hiusmartoaan myöten.)
o puhistettiin työväentalo ja otettiin niiltä kivarit. Ja paratissa sain minä vahtia. Sinne tuli minun taakseni kaksi Sälliä ja se toinen virnisteli sille toiselle, että mitä ne ovat nuo tuommoiset, joilla on isot Ässät hihoissa. Ja se toinen sanoi että mitä ollevatkin Sinkerin asiamiehiä. Mutta silloin minä sanoin, että sanopas vielä toinen kerta että mitä ovat. Vaan eipäs uskaltanut, kun minulla oli se uusi japanilainen ensimäistä kertaa. Kyllä minä olisin siltä Nenän niisdänyt. Että ei tarvitse tulla irvistelemään kun on Suojeluskunnan Parati. Hyvästi. Lehtorin täti leipoo sinulle piparkakkuja että on jotain Arvo rukalla hyvää siellä juoksuhaudassa sanoi lehtorin täti. Ne pannaan sitte siihen pakettiin ja Koirannahkarukkaset kanssa. Terveisiä paljon lehtorilta ja tädiltä ja Minulta ja kyökkimarilta
Toivoo veljesi
Heikki Uljas Partio.
"Ukko rukka, on se kerrankin hikoillut ja puhkanut ja lopuksi ollut hirveän ylpeä valmiiksi saatuaan", sanoi Arvo iloisesti loppuun päästyään. Sitten hän luki sen toisillekin ja heillä kaikilla oli sanomattoman hauskaa sinä iltana.
"Aika kova poika se onkin", sanoivat toiset Heikki veljestä ja laittoivat terveisiä rintamalta, että kyllä kuularuisku on paljon pienempi kuin se kaupungin suuri paloruisku eikä muutenkaan ihan samanlainen.
KUOLEMAA SILMÄSTÄ SILMÄÄN.
Komppania, jossa "Vapauden veljet" taistelevat, on kolmessa viikossa huvennut miesluvultaan kahteenkolmasosaan ja lähetetään kotiin lomalle sekä uudestaan järjestettäväksi. Siihen kuluu viikon päivät.
Mutta kun komppania jälleen marssii asemalle, kulkee Poken rinnalla Iso-Jukka — ikionnellisena, kun vihdoinkin saattoi hyvällä omallatunnolla lähteä — ja heidän jälessään löytää rivistä tutut pojankasvot toisensa jälkeen. Se on oikea koulupoikien komppania. Mutta Arvo Partiota ei joukossa näy. Hän makaa kotonaan kuumeessa.