"Koko kaupunki" on asemalla lähteviä hyvästelemässä lauluin, soitoin, liinanliehutuksin. Ja kun juna lähtee liikkeelle, vyöryvät sen jälessä valtavat eläköönhuudot. Lomassa kuuluu pois vierivästä junasta sähköttävän innostunut kertosäe:
"Kallios ei horju vaaras' poies torjuu, ollos huoleton, poikas' valveill' on."
Arvo Partio seisoo viimeisen vaunun astuimella lakkiaan heiluttaen, kunne tien polvekkeessa häviää asemapiha ja valkeat huiskivat liinaset.
Jälleen siis soturin kohtalokkaalla tiellä.
On se tämä lähtö jo toista ja todempaa kuin se edellinen. Mitä silloin tiesi siitä, jota kohti kulki!
Arvon käy vähän kuin sääliksi eräitä ensikertalaisia kuunnellessaan heidän miehekästä uhitteluaan:
"Vaikka paikalla kuolemaa silmästä silmään —."
"Voi niin, pian he saavat kokea, että todellisuus joka kohdassaan ampuu korkealta yli heidän rohkeimpienkin kuvitelmiensa — kaameassa suuruudessaan. Eikä sittenkään tahtoisi, ei saattaisi jäädä sieltä pois — ellei alentuisi kieltämään kunniantuntoaan."
Toisen päivän aamuna ollaan sen rintamanosan lähimmällä asemalla. Siellä odottaa hälyyttävä tieto: punaiset alottaneet ylivoimaisen rynnäkön. Asema äärimmäisen vakava. Ratkaisu riippuu lisäjoukkojen saapumisesta aikanaan.
Eivätkä tulokkaat vitkastele. Hätäisesti syötyä vedetään ylle lumivaipat, pistetään patruunavyö täyteen ja sitten heittäydytään rekiin ajaen täyttä karkua kohti tykkien jyryä ja kiväärinpauketta.