— Viisi niitä oli vissisti!
— Älä narraa naapuriasi!
— No kaksi jänistä siinä leppäpensaassa hyppi, näinhän minä.
— Eihän näillä mailla olekaan jäniksiä.
— Vai ei ole, olipas siinä yksi jänis, sievä pupu olikin!
— Eikä ollut yhtään, ei mitään pupua!
— No rapisihan siinä leppäpensaassa joku, kuulithan sinäkin, Kalle
Pirhonen, rapisihan siinä leppäpensaassa!
— Kyllä siinä leppäpensaassa rapisivat kuivat lehdet, kuulin minäkin, todisti Kalle Pirhonen.
— Siinä sen nyt kuulit! Tottahan minä olen puhunut kaiken aikaa, vaikka sinä et uskonut ennenkuin minun täytyi vierasmiehillä asia todistaa. Uskoinpas minä paikalla ettei sinun uudesta koneestasi kuuna päivänä tule mitään, koska se tärkeä ruuvi siitä tipahti tiehensä.
— Sinulla ja muutamilla muilla tässä joukossa näyttää olevan taipumusta uskovaisuuteen. Ei tarvitse muuta kuin joku sanoa pöläyttää: minä hötkähdän polvilleni … minä syöksyn liejuun … niin uskotaan pois lapsellisesti! — Enhän minä sitä uskonut.