— Tulkaa nyt juomaan kahvia! kutsui Liisa.
Tuskin oli ensimäinen vieras kahvimaitoa kuppiinsa kaatanut kun Liisa löi kätensä yhteen ja huusi:
— Voi, voo-i! Minä typerä tyttö unohdin koko asian! Emäntä neuvoi minua panemaan kahvimaitopullon tuonne Härkälähteesen, ettei se myrtyisi. Kävin minäkin lähteestä taannoin pari kertaa juomassa, mutta pullo unehtui jäähtymään panematta. Älkää hyvät vieraat panko pahaksenne, minulla on niin huono muisti. Voi, voi, miten tuo myrtynyt maito menee nyt kokkareihin!
— Mitä sakeampaa, sitä makeampaa! sanoivat muutamat lohduttaaksensa
Liisaa.
Muutamiin haraviin pantiin uusia piitä pudonneiden sijaan. Ja sitten sitä oltiin taas valmiina työhön.
Kaksi talon omaa hevosta ja Hietalan torpan hevonen kolmas valjastettiin häkkirekien eteen. Kolmea latoa ruvettiin yhtaikaa täyttämään. Sitä paitsi ryhtyivät Törsövän Taneli, Timo Terhakka ja Pirhosen Kalle pieleksen tekoon. Kaksi ensin mainittua loi hangoilla heinää pielekseen, jonka päälle Kalle harava kädessä tasoitteli heinät ja polki ne lujaan. Etäisemmistä karheista vedätettiin heinät hevosilla latoihin, mutta lähempänä olevista heinistä laadittiin suuria heinärukoja. Sellaisen ru'on alle pistettiin kaksi vahvaa, sileää seivästä ja näillä sapilailla lennätti kaksi henkeä ru'on joko latoon tahi pieleksen tekijöille.
Vireä, kiihkeän vireä liike oli niityllä. Virtana vuosi hiki jokaisen kasvoja myöten. Likomärät hienot paidat tarttuivat käsivarsiin ja hartioihin ja näyttivät ruskeaan vivahtavilta. Hevosten ympärillä kihisi äärettömät määrät paarmoja ja kiiliäisiä. Ihmekö siis, että hevosraukat tuskissaan polkivat maata, tömistelivät kavioitaan, heiluttelivat päätänsä, eivätkä tahtoneet paikoillaan pysyä sitä aikaa, kun heiniä häkkeihin heitettiin. Kuorma kuorman, ruko ru'on perästä lennätettiin latoihin. Ne täyttyivät täyttymistään, ja niiden sisällä olevissa kuivissa heinissä kuppeloitsi painelijoina muiden muassa molemmat isännät, Risto Tohonen ja Antti Salminen.
Jo liittyvät tuolla pilvet vastatusten. Jo kuuluu silloin tällöin kaukaisia jymähdyksiä. Liike niityllä näyttää vimmatulta riehumiselta. Toiset mättävät heiniä häkkeihin, toiset haravoivat rippeitä jäleltä. Ei kenkään vitkastele, ei kenkään haastele. Tytöt ja pojat juoksevat hehkuposkisina sinne, minne vaahtoiset hevoset lennättävät tyhjiä häkkejä. Muutamassa minuutissa on häkki täynnä, kukkurapäisenä. Keskellä tälläistä hyörinää kun Samu kerran sieppaa aimo sylyksen heiniä nakataksensa häkkiin, tuntee hän äkkiä kipeän piston otsaansa. Samassa volahtaa heinistä harmaa käärme nurmen sängelle juoksemaan.
— Voi, tuo häijy pisti! huudahti Samu.
— Katsos pentelettä! kirosi Vieremän Jussi ja hotasi käärmettä haravansa varrella. Harava särähti poikki, mutta samassa loppui käärmeeltäkin pakenemisen halu.