Kahdesta pienestä haavasta Samun otsassa tipahti vähän vertä. Mörskyn
Marketta sylkäsi kolmeen ilmansuuntaan ja alkoi loihtia:
Mato musta maanalainen,
Taakka tuomen karvallinen!
Tieän mä sinun…
— Opettaja sanoi … pitää imeä! virkkoi Hietalan Hilma hypätessään siihen ja painoi samassa suloiset huulensa Samun otsaan, imi myrkytettyä vertä suuhunsa ja sylki sen pois.
Tämä kaikki tapahtui muutamissa sekunneissa.
— Marketta rupeaa höpisemään puita heiniä, sanoo matoa mustaksi, vaikka mato on harmaa, näetkös tuota! sanoi käärmeen tappaja kohottaen otusta haravansa tyngällä.
— Onhan siinä mustaakin, sanoi Marketta suuttuneena.
— On mutkikas musta juova pitkin selkää, ei muuta, väitti Jussi.
Kohtaus oli kaiken vakavuutensa ohessa kadehdittavan viehättävä. Ihana seitsentoista vuotias tyttö hehkuvan punaposkisena suutelee yhden-kolmatta vuotiaan rotevan nuorukaisen otsaa, hämmästynyt väkijoukko ympärillä. Maalarille tahi kuvanveistäjälle olisi tässä ollut erittäin kiitollinen aihe taideteosta varten.
Kun ensimäisestä hämmästyksestä oli toinnuttu, vilkastui työnteko taas entiselleen, sillä ankarat jyrähdykset synkistä pilvistä pakoittivat ponnistuksiin.
Lähes neljänneksen tuntia imi Hilma Samun otsaa. Sill'aikaa ennättivät tyttöjen kielet päästä pälpättämään seuraavaan tapaan: