Hilma joutui vasta nyt hämille. Mitä hän oli uskaltanut tehdä? Tuntui melkein kuin hän olisi purrut palan kielletyn puun hedelmästä. Parhaan taitonsa mukaan koetti hän noille isännille selittää, mitenkä kansakoulunopettaja luonnontiedettä opettaessaan oli sanonut, ettei käärmeen myrkyn imeminen vahingoita vähääkään, kuin ei vaan imijällä ole suussa haavoja. Sentähden oli hän uskaltanut koettaa, eikä nyt tuntunutkaan pahoinvointia myrkyn imemisestä.
Samu puristi Hilman kättä ja sanoi:
— Kiitoksia paljon, Hilma!
Kun tyttö oli menemäisillään muiden luoksi työhön, sanoi Salmelan isäntä:
— Hilma, sano isällesi kotiin mentyäsi, että tämän vuotiset veropäivät ovat suoritetut.
— Voi voi, isäntä, enhän minä maksua huoli, voi voi, johan minua syystä pilkattaisiin … älkää puhuko toki sellaista, isäntä! tuskaili Hilma.
— No no, lapseni, en puhu enään mitään siitä, virkkoi isäntä.
Pieleksen tekijät astuivat silloin työnsä valmiiksi saatua, hangot ja haravat olalla toisten luoksi.
— Kuule ja malta vähäisen, Hilma hoi! huusi Törsövän Taneli.
— No!