— Minä myönnän, että sinulla vesikaariopissa on perinpohjaiset tiedot. Sinä olet perehtynyt noihin taivaallisiin kaarihin. Minun päässäni taas on toisellaisia kaaria kymmenkunta: lakikaari, naimiskaari, perintökaari, maakaari, rakennuskaari, kauppakaari, rikoskaari, rangaistuskaari, ulosottokaari, oikeudenkäymiskaari. Ja näissä kaarissa on monta pykälää ja nikamaa. Mutta kuitenkin minä myönnän… Katsopas velikulta niskaani! Muudan riivattu siellä nivertää, niin polttaa kuin tulella!
Kaaria luetellessaan luki herastuomari kaikki sormensa, mutta viimeisiä sanoja puhuessaan kumarsi hän äkkiä päänsä Salmelan isännän polvelle. Antti Salminen tapasikin kiinni pienen pahantekijän.
Isäntämiesten toimet ja liikunnot herättivät jo talkooväen huomiota.
Piirihyppy taukosi. Naurun hykähdyksiä kuului.
Saadaksensa vesikaari-jutun onnellisempaan loppuun, sanoi Salmelan isäntä:
— Muistatko sinä, Samu, vielä ulkoa sen runon vesikaaresta? Minä tarkoitan sitä, mikä oli aikoinaan pappilan lasten sanomalehdessä. Sinä ja Hilma luitte sitä usein ulkoa.
— Olihan sellainen runo Pääskysessä, mutta enpä taida sitä enään muistaa ulkoa, vastasi Samu.
— Hilma sen varmaan muistaa! Muistatko? kysyi isäntä.
— Kukaties sen vielä muistan, vastasi Hilma.
— Luepas Hilma se runo! Me olemme herastuomarin kanssa tässä pakinoineet vesikaaresta.
Hilma Hietanen ujosteli ensin vähäisen, mutta sitten sanoi: