Viimein pääsi kotiaan
Mikko läpimärkä.
Toiset lapset pilkkanaan:
Lehmäkö vai härkä
Kaaress' oli? Mitä sait?
Mikko noljotti nyt vait.
Hilman teeskentelemätön ja yksinkertainen lausuminen hauskutti kaikkia. Taiteellista sievistelyä ei siinä ollut, mutta sitä korvasi nuoruuden lämpö, lapsellinen sulous ja raitis luonnollisuus.
Renki Mikko paukahutti kämmenensä yhteen sanoen:
— Sellainen kaima mulla oli!
— — mulla oli! tokasi kaiku Lehtovaaran rinteeltä.
Silloin alkoi koko joukko taputtaa käsiään ja äänekkäästi nauraa.
Ja Lehtovaaran rinteeltä kuului käsien taputus ja äänekäs nauru. Tuntuipa siltä, ikäänkuin Tapio ja Mielikki poikineen ja tyttärineen siellä koivujen ja leppien siimeksissä olisivat yhtyneet talkooväen ilonilmaukseen, tyynenä iltapäivänä.
— Ja nyt kun täältä kotia pääsemme, sanoi isäntä, niin älköön kukaan hiiskuko mitään käärmeenpistoksesta. Kertokoon herastuomari sen tapauksen juurtajaksain.
— Niin, kieli lukkoon tytöt! Kuka sitä ennen sen asian virkkaa, sille piukkua paukkua niskaan, lisäsi Timo Terhakka.
Otettiin sitten takit käsivarrelle ja työaseet olalle ja lähdettiin kotiin.