— Sitähän minäkin! Olen tässä minäkin aikonut antaa itseäni vähän kuuluttaa, mutta pitäisi oikeastaan sitä varten hankkia morsian. En muistanut päivällä…
— Päivällä et muista, yöllä et näe valita, keskeyttivät tytöt nauraen.
— Jos minä jään vanhaksi pojaksi, niin se tapahtuu tyttöjen sydämen kovuuden vuoksi … teidän sydämenne…
— Emäntä katsoo tänne porstuvan ovelta, kuiskasi Kaisa ja sulki kiiruusti aitan oven.
Pojat eivät ottaneet selkoa katseliko emäntä todellakin, vai oliko se vaan Kaisan keksimä juoni.
Taisi olla puoliyön aika. Laulurastaan liverrykset ja ruisrääkän narskutukset olivat vast'ikään pihaan kuuluneet, mutta nyt olivat nekin vaienneet. Karjapihassa märehtivien lehmien kellot ainoastaan joskus heikosti helähtelivät. Muutama himmeä tähti koetti tirkistellä korkeudesta alas valoisana kesäyönä.
Hetkisen tuumaeltua lähtivät pojat Kotanurmelle. He paiskasivat latoon muutamia heinärukoja, levittelivät heinät hajalle ja kupertuivat sitten itse niihin. Päivän ponnistusten perästä ja iltahyppyjen raukaisemana nukkuivat he heti sikeimpään uneen.
* * * * *
Sunnuntai-aamu oli sanomattoman ihana ja herttainen. Lukemattomat linnut laulelivat Kotanurmen viereisessä lehdossa. Kuivettuneen koivun latvassa käki kukkui helkytteli kenties viimeisiä kertoja sinä kesänä. Leivosia liritteli joukottain ilmassa. Salmen tyynessä vedessä souteli emäsorsa poikaparvensa etupäässä. Vastapuoleinen ranta näytti olevan kahtena: toinen ylöspäin kohoavana, toinen alaspäin käännettynä veteen — puineen, pensaineen.
Varhain oli emäntä noussut liikkeelle. Piika Liisan oli hän herättänyt lehmiä lypsämään. Pari muuta tyttöä oli noussut auttamaan Liisaa. Kun muu väki nousi makaamasta, oli emännällä kahvi keitetty ja kahvikupit pöydällä. Tytöt laittautuivat nyt pyhäpukuihin, joita olivat nyyteissä mukanansa tuoneet. Hietalan Hilmakin ilmaantui muiden tyttöjen joukkoon, omatekoinen sievä puku yllä.