— Tiedetään kyllä, vastasi Anni.
— Siihen aikaan kuin Hetvi oli vallesmannin rouvaksi tulemaisillaan, ei hän tehnyt mitään talonpoikaista työtä. Rouvaa hänestä ei tullut, ja tuskinpa hän enään kelpaa työntekijäksikään, supatti Suosaaren Suso.
— Lihomaankin on kovin ruvennut. Näyttää kuin…
— Ei pidä panetella Hetviä! Mistä te hyvät ihmiset tiedätte, mitä Hetvi osaa tehdä mitä ei? Minä olin toissapäivänä viimeksi Toholassa ja näin hänen kyllä toimekkaasti puuhailevan talouden askareissa. Pikaisesti hän kiersi kirnua, voi syntyi neljännestunnissa, mutta sitten olikin tyttö punainen kuin mansikka, sanoi Hietalan Hilma.
— Ahaa! Vieras kuulee, mistä tuulee! Hilma nähtävästi puhuu pussiinsa päin. Hetvi on varmaan antanut hyvästi kirnujaisia, ehkäpä paitakankaan tahi kaulahuivin, jotta tämä sitte muille kehuisi häntä, höpisi Mörskyn Marketta, eräs vanha piika.
Vedet kihahti Hilman silmiin. Kaikki tytöt huomasivat, että Marketta tahallaan tahtoi loukata.
Naisväen puolella syntyi hetkiseksi äänettömyys.
Miesten ja poikien kesken kulki puhelu varsin toista tolaa. Puheltiin Sortavalan markkinoista, hevosten hinnoista, rautatien hommasta, viljan kasvusta ynnä muusta. Näitä keskusteluja höysti milloin enemmän milloin vähemmän onnistuneilla sukkeluuksilla ja kokkasanoilla Törsövän Taneli. Kun Taneli oikeaan oksaan osasi, nauroi hohotti koko miesväki.
— Osaa se vanha kaartilainen lasketella, sanottiin.
Taneli Tapanainen oli hänen oikea nimensä, mutta sanottiin aina kylän kesken Törsövän Taneliksi, kun kotinsa pieni ruunun talo oli Törsövän lammen rannalla. Kaunis, mustatukkainen ja mustaviiksinen, kolmenkymmenen vanha mies. Oli muutamia vuosia palvellut vapaaehtoisena kaartissa, mutta eronnut siitä, hänen oli muka sääli ja synti syödä ruunun ruokaa, kun ei ollut sotimista eikä tappelemista.