Yhdeksänsataa markkaa olisi ruununvouti markkinoilla antanut herastuomarille tuosta oriista. Ei myynyt rikas mies, umpinaista tuhatta pyysi, tiesi Pirhosen Kalle.
— Lappeenrannan rakuunarykmentille kuuluu ruununvouti oritta ostelleen, lisäsi Timo Terhakka, iloinen, pystynenäinen poika.
— Ei se herastuomari orittansa myy, vaan lahjoittaa sen tulevalle vävypojalleen, virkkoi Törsövän Taneli, luoden silmänsä Samuun päin.
Samu ei ollut kuulevinaan Tanelin pakinaa. Hänen korvaansa oli sattunut Hietalan Hilman ja Mörskyn Marketan sanat. Vilkaistuaan sinnepäin huomasi hän Hilman punastuneena vesissä silmin.
Hilma Hietanen oli Salmelan torpparin tytär. Hän oli vast'ikään seitsemäntoista vuotta täyttänyt. Iho oli hänellä hieno, melkein läpikuultava; tukka tuuhea, vaaleankeltainen; silmät suuret, taivaansiniset. Hän oli ylhäisemmän kansakoulun läpikäynyt ja ollut viime talvena kiertävässä käsityö- ja kutomakoulussa. Monta monituista kertaa oli Samu häntä pienenä lennätellyt talvella kelkassaan, kesällä pikkuisissa käsikärryissään. Sievänä tyttönä oli Samu häntä aina pitänyt, mutta sievemmälle kuin koskaan ennen näytti hänestä Hilma nyt.
Sillävälin oli herastuomari tyttärineen saatettu kamariin. Emäntä tarjosi paikalla tulijaiskahvia, mutta Hetvi vastusteli, sanoen olevan itsellään helteen muutoinkin. Puolen kuppia hän toki kohteliaisuuden vuoksi joi, kaasi toisen puolen kahvia isänsä kuppiin. Herastuomari nauroi vaan ja sanoi: kyllä tänne sopii.
Ruokaa pantiin pöydälle kamariin, koska tuvassa oli vieläkin lämpimämpi ilma. Kunnia-vieraita kehoitettiin tyytymään talon yksinkertaisiin laitoksiin.
Ruualta päästyä pistäysi Samu kamarissa vieraita tervehtimässä.
Kun talkooväki ruualta noustua tuli pihalle, kaatoi emäntä paraikaa isosta tuohikontista kaloja saaviin.
— Kuka kaloja on tuonut? kysyi Törsövän Taneli.