Kun hevonen oli riisuttu ja talliin viety, alkoivat toisetkin kirkkomiehet kotiin saapua. Viimeiseksi noudettiin salmen takaa Pekka Juntunen ja Samu.
Hiukan punaisina olivat Hetvin silmät kun hän kamarista tuli. Emännän avuksi ei hän nyt yhtään yritellyt, vaan pysyi muiden tyttöjen joukossa. Siellä hän välistä nauroikin ja näytti iloiselta.
Hilma se nyt edelleen puuhaili emännän käsikassarana.
Kirkosta tulleille tarjottiin kahvia. Heiltä tiedusteltiin oliko kirkossa ollut tärkeitä kuulutuksia. Olihan niitä ollut muutamia. Rovasti oli kuuluttanut viidestä eri kylästä päivätyölle Sammallahden niitylle heinäntekoon huomeneksi, maanantaiksi, jos on pouta. Samoin oli kappalainen kuuluttanut päivätyölle. Nimismies oli kuuluttanut tientekovelvolliset huomenna korjaamaan Honkamäen rinteellä maantietä, jonka eilinen rankka-sade oli pahoin syövyttänyt. Rästinä olevat kunnan maksut ovat suoritettavat ensi lauantaina. Papin voisaatavia ottaa tänäkin vuonna kauppias Purho: maksupäivä on ylihuomenna.
Miesten keskustellessa tälläisistä velvollisuuksia koskevista seikoista, syntyi naisväen kesken vilkas supatus ja sähinä. Siitä ei syrjästäkuulija juuri mitään selkoa saanut. Viinat, Kärhän Heikit, heinähangot, kortit, tohtorit, murhat, Lirikon Maija-Liisat, kaikki pyörivät naisten suussa suloisessa sekamelskassa.
— Mitä kummaa te tytöt siellä hälpätätte ja pälpätätte? kysyi isäntä.
Puhukaa niin, että me kaikki kuulemme ja ymmärrämme.
— Silmun kylässä on…
— Jokelassa on…
— Hirmuista on…
— Eihän siitä selkoa tule sillä lailla, jos te kaikki yht'aikaa rupeatte puhumaan. Kertokoon yksi asian, niin siitä tulee jotain tolkkua.