Herastuomari puhui nämä sanat erinomaisella arvontunnolla. Hänen kulmakarvansa hypähtelivät ja hänen sieraimensa pörhistyivät vähän väliä.
— Olikohan Lirikon Maija-Liisakin siellä Jokelassa, kysyi emäntä.
— Missäs harakka, ellei siantappajaisilla! vastasi Kaisa.
— Juuri ne kolme henkeä jäi meille tulematta, arvattavasti viinahalunsa tähden, huomautti isäntä.
— Heikki parka kuuluu kovin hourailevan, tiesi Kaisa sanoa. Hirmuinen peto on muka pistänyt häntä kaksihaaraisella kielellään.
— Ei ole Kaisan oma kieli puurossa palanut, hymähtelivät pojat itsekseen. Osaa se puhtaasti ulkoa Suosaaren Hannon ripittää, jos siksi tulee matkan varrella.
Pekka Juntunenkin availi suutansa, mutta ei päässyt ääneen, hän kun ei tahtonut keskeyttää toisten pakinaa.
Kun Salmelan isäntä sen huomasi, sanoi hän:
— Pekka aikoo puhua, kuulkaa!
— Eihän minusta ole puhujaksi, virkkoi Pekka. Minulle vaan juohtui mieleeni eräs Jumalan sanan kohta, jossa viinaa verrataan kyykäärmeesen. Sellainen kyykäärme on Heikkiä pistänyt, ja sen kaksihaaraisena kielenä on nähtävästi ollut Lirikon Maija-Liisa parka. Voi voi, miksei tahdota tappaa tuota kauheaa kyykäärmettä? Miks'ei tehdä samaten kuin Vieremän Jussi Takamaan niityllä kyykäärmeelle teki? Miksi säälitään viinakäärmettä, joka niin monelle sielulle on tuottanut kuoleman, ajallisen ja ijankaikkisen kuoleman? Jumala armahtakoon Lirikon Maija-Liisaa, Kärhän Heikkiä ja Jyrkän Tuomasta! He ovat lähimäisemme, syylliset veljemme ja sisaremme. Mutta saatammeko me tässäkään asiassa sanoa itseämme syyttömiksi? Voimmeko rehellisesti tunnustaa itseämme viattomiksi niin kauan kuin toimetonna katselemme kauheaa petoa? Voi voi, eikö jo olisi aika musertaa tuon viinaperkeleen päätä?