KARJALA.
Kuss' aallot Laatokan vuoriin lyö,
Kuss' Imatran innot raukes,
Kuss' uurtaa vaaroja Pielisvyö:
Siell' ensin silmäni aukes.
Siell' leikin lasna ma rantamalla.
Siell' lepää heimoni nurmen alla,
Ja siellä neitonen Karjalan
Sai lempeni leimuamaan.
Siell' elää kansa niin sitkeä
Kuin vaahteran latva nuori:
Se kyllin saanut on itkeä,
Mut vankkana on kuin vuori
Se orjana ollut on ounaan herran,
Se vaivaa nähnyt on toisen verran
Kuin Suomi muu, mut murtumaton
Ja hilpeä vielä se on.
— Mistä sinä olet saanut nuo mukavat värssyt? kysyi isä.
— Arvi Jänneksen tekemästä kirjasta, jonka kirjastosta lainasin tuonnoin. On siinä runossa useampia värssyjä, vaan en vielä muista kaikkia ulkoa, selitti Samu.
Mutta täytyyhän hyvienkin pitojen kerran loppua. Päivä kallistuikin jo illan korvalle. Jo alkoi yksi, jo alkoi toinen katsella työaseitansa lähdön merkiksi. Se Törsövän Tanelin kipuja kiinnitti. Hän tunsi, ettei Hetvi ollut hänelle vastenmielinen. Päin vastoin. Jospa nyt kuka olisi voinut lukea Tanelin ajatukset! Hän soimasi itseänsä typeräksi pässinpääksi. Miksi en kysynyt Samulta ennen? Hänellä on omansa, niin ilmoitti hän tuolla veneessä. Minä poloinen poika! Kyllä silloin kieli lörpöttää, kun olisi parasta olla vaiti, mutta pysyy silloin suu tupessa, kun olisi tärkeä asia selvitettävänä! Ja tilaisuus semmoinen kirkosta tullessa! Pölkkynä istuu mies pulskan tytön vieressä! Ajanko kovemmin? taisin kysyä, ikäänkuin minulla olisi ollut tulinen tuska pois hänen vierestään. Kyllä nyt saan ikäni olla poissa Hetvin vierestä! Siten tuskitteli nyt Taneli kenenkään tietämättä.
— Tulkaa juomaan kahvia, vieraat tulkaa, kutsui emännän ystävällinen ääni.
— Tulkaa juomaan ja menkää sitten matkoihinne, sanokaa niin emäntä, virkkoi joku.
— Enpä sanokaan, vaikka niin ajattelisinkin, vastasi emäntä nauraen.
Erokahvia juotaessa olivat niin pojat kuin tytötkin sangen vakavina.
Sen vaikutti eronhetken lähestyminen.