Hyvin hiljaan sopotti Saara:
— Silloin kun saatiin tietää, että vallesmannilla oli morsian
Wiipurissa. Voi voi, sitäkin temmellystä!
Hetvi tuli, puheli ystävällisesti palvelijoiden ja alusväen kanssa.
— Älkää olko millännekään! sanoi hän. Tunnettehan te isäni. Rajuilma on ohitse. Tehkää vaan tehtävänne niinkuin ennenkin.
Ja entiseen tapaansa kulkivat työt ja toimet Toholassa. Mutta Hetvin mieliala ei ollut entisellään. Koko seuraavan päivän pyörivät hänen mielessänsä Salmelan heinätalkoot. Monta iloista muistoa ei hänellä niistä ollut, mutta koko joukko katkeria tapahtumia. Samu ei hänestä lukuapitänyt, olipa kirkkotiellä melkein ynseäkin. Enimmän syytti hän isäänsä, joka nähtävästi oli koko hankkeen alkuunpannut. Kelpaa nyt ihmisten nauraa ja pilkata! Hän muisteli Törsövän Tanelia. Reippain, iloisin poika koko joukossa. Kivenheitossakin melkein Samun vertainen, vaikk'ei Taneli ollut sitä leikkiä ennen harjoitellut ja Samu oli usein veljensä kanssa kilpaa heitellyt. Hän muisteli Tanelin äänen värähdystä. Hän muisteli rotevaa kädenpuristusta. Mitähän sen pojan päässä pyörähteli? Entäs kiesseihin nosto! Sanalla sanoen Hetvi piti paljon Törsövän Tanelista.
Niin kului maanantai. Tanelia ei näkynyt. Olisiko hänkin vaan pilkannut? Mitäpä hänellä olisikaan sanomista?
Mutta tiistaiaamuna, kun väki oli työhön mennyt ja Hetvi oli aitassa taikinaan jauhoja noutamassa, ilmestyi Taneli aitan ovelle.
— Hyvää huomenta, Hetvi!
— Huomenta, huomenta, Taneli! Oikein säpsähdin, kun äänesi kuulin.
— Onko isäsi kotona?