Kun Malmi voitostansa riemuellen
Nyt vihollisten jälkeen ratsastaa, —
Hän hämmästyy, hän katsoo kummastellen,
Eik' uskotuksi silmiänsä saa!
Kaatunut Ryssä makaa veressänsä
Ja talonpoika hänen vieressänsä
Syleilee tuota — suuta suikkajaa!
"Mies hiiteenkö jo sult' on mennyt järki!"
Kapteeni karjaseepi ä'issään.
"Ei, hyvä herra!" vastaa Jaakko Kärki,
"Vaan veli syleileepi veljeään!
Me, jotka ennen yhtä leipää söimme,
Toisiimme äsken kuolon haavat löimme,
Nyt sovimme jo rikoksemme tään."
Ja sotamiesi Pekko Kärki nostaa
Päätänsä, kooten voimat riutuneet:
"Jos täm' on rikos — niille Herra kostaa,
Jotk' isänmaan on halki raadelleet;
Sotilas tekee käskettyä työtä,
Vaikk' kyynel-silmin täytyy haava lyödä — —
Myös toistamm' emme taannoin tunteneet."
Ei sanaa muuta. Rinta rintaa vasten
Kaksoiset nukkui niin kuin kehdossaan.
Mut Malmi, kuullen miestens' urhokasten,
Vakaasti päästi sanat huuliltaan:
"Niin, Jumal' auta, mull' on mieli yksi;
Viel' yhteen täytyy tulla liitetyksi
Tää jalo kansa koko Suomenmaan!"
Maansa puoltajain laulu.
Jos vaara uhkaa maatamme,
On eessä työ: —
Me vastustajat kaadamme,
Sen vannoakin saatamme,
Ken tohtii sortaa maatamme,
Sen surma syö!
Hän paetkoon ku ennättää,
Kun pohjan urho rynnistää,
Kun Pohjan urho rynnistää ja lyö!
Kun innoll' isäin koitamme,
Niin varmahan
Me viholliset voitamme;
Ja riemuellen soitamme;
Näin kunnioittaa koitamme
Maan armahan.
Hän sankarnimen aina saa,
Ken puoltaa kansan kunniaa,
Ken puoltaa kansan kunniaa ja maan.
Suomettaren osa.
Kun kerran emo Luonnotar
Lapsparvellensa alkoi jaata
Perintötilkun asuinmaata,
Nous siitä telme, totta mar!
Kiivaimmat riehuin esiin juoksi
Tyynemmät syöstiin pois sen vuoksi.
Myös muuan nuori tyttönen
Näk' unhotuksiin joutuvansa,
Muistuttaa rohken' emoansa
Näin: "Suo mi…" Tuossa tyrkäten
Jo hältä puheen toinen taitti;
Hän odotti ja oli vaiti.