Huolettaa, kun peltomiestä
Muistamme, kuin hälle käy,
Kun ei kesän työstä, hiestä
Joskus palkintoa näy;
Siemen juurtuu, mutta laihon
Rakeet särkee, halla vie,
Saapi niittää surun, kaihon,
Perheell' eess' on mierontie.
Mitä silloin, ystäväiset,
Teemme, jos käy meille näin?
Olkaamme vaan kestäväiset,
Pyrkikäämme edespäin,
Niinkuin maamies tyytyväisnä
Hyörii, häärii, puuhailee,
Kunnes vuosi täysinäisnä
Taaskin hänet palkitsee.
Tääll' on työstään rientäneitä
Kumppaneita koolla nyt:
Onkos toivot pettyneitä?
Milt' on alku näyttänyt?
Näämmehän kuin ilo loistaa
Kunkin heidän silmistä,
Sepä myöskin huolet poistaa
Alkavaisten syämistä.
Viel' on silmä, jok' ei nuku,
Joka valvoo, vartioi;
Se kun johtaa, emme huku,
Vaarat peljättää ei voi.
Siihen turvatkaamme varmaan,
Työtä lähteiss' alkamaan,
Valon eestä maamme armaan,
Kukin lahjaans' uhraamaan.
Siis ei toki mikään huoli
Mieltämme voi rasittaa,
Koska toivon, riemun puoli
Kirkkahana heijastaa:
Aika, jolloin tiedon valo
Katkoo kahleet pimeyden,
Jolloin uusi polvi jalo
Astuu tietä siveyden.
Hyväst' rakkaat opettajat!
Onni olkoon osanne,
Että vielä monet ajat
Voitte jatkaa tointanne!
Hyväst' oppilaitos kallis!
Muistos pysyy pyhänä;
Sun jos Luoja olla sallis
Kansan valon lyhtynä!
Ankaralla poudalla.
(18 27/7 75.)
Jo kedot, kummut kellastuu,
Jo ruohot ratki raukeaa,
Ei laula lintujenkaan suu,
Pois kukat kuihtuu, laukeaa.
Jo lehmät, lampaat suojihin
Pois laitumilta rientävät;
Mut toiset metsämaillekin
Jo taudin uhriks nääntyvät.