Sivals taas tuo Tuonen miekka;
Kaatui multaan kirjaniekka.
Hän, jos kuka elämässään,
Tunsi kaikki neljä ässää.
Werraton autuus.
"Miekkoset nuo kukat," näin pakis ylkänä lemmekäs Kalle,
"Kaatua kuolla he saa, sulo Liisa, sun kenkies alle!"
Tottapa Kalle nyt lie sanomattoman autuas vallan,
Elää, kuolla kun saa sulo Liisansa tohvelin alla!
Pysyvää tahdon.
"Noin rumako sun kihlattus?"
Mon' irvistellen kysyy.
"Niin; kosk'ei pysy kauneus,
Waan rumuus aina pysyy!"
Paha maailma.
"On tosiaan tämä maailma paha,
Tääll' omaisuus jaetaan ihan väärin!
Köyhälle vaan joku vaskinen raha,
Mut rikas markkoja saa satamäärin!" —
Parrastaan pakis laiskuri Jussi,
Kerjäten kulkien seljässä pussi.
Komisarjus N—lle.
Woi Komisarjus! voi miten kyntes on käyrät ja pitkät,
Tottapa kuulunet siis ryösteleviin eläimiin!
Mielen muutos.